Vaikka mikä olis, en tingi treenaamisesta! En missään muodossa. Okei, koiran (ja itseni) peruskuntotreenaus on jäänyt vähän varjoon pakkasten takia, mutta senkin pyrin täydentämään pitkillä metsälenkeillä. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin Niilohan vetää kuin päätön kana Neulamäen metsissä, ja hädin tuskin saan sitä pois kaivamasta hiirenkoloja. Dobo auttaa syvien lihasten treenauksessa, ja aktivointina pitkiin päiviin. Tosin tasapainotyyny on enemmän Niilon mieleen.
Palatakseni treeniasiaan, jo projektin takia ei saa jättää taukoja. Kerta viikkoon aata on nykyinen tahti + ohjatut reenit. Sitä vaan löytää aikaa jostain koulutehtävien keskeltä, ikäänkuin virkistääkseen mieltä. No, sitähän se taitaa ollakin.
Edellistä postausta jatkaakseni kerron hieman etenemisestä. Ensinnäkin en ymmärrä miksen ole opetanut tätä tapaa jo sillon 3 vuotta sitten kun kontaktit astui kuvioihin. Tosin voi olla ettei tämä tekniikka ollut aivan number one siihen aikaan. Nykyään näkee jo enemmän tekniikkaan paneutuneita, ja osa kaupallisista kouluttajistakin suosittelevat ponnareita aalle.
Painotan treenauksessa kovaa virettä, joka johtaa siihen että ekat suoritukset olisivat merkityksellisiä, joten mahdollisimman vähän toistoja. Koira lähtee alle ainakin 20m päästä saadakseen kovan vauhdin, ja lelu lentää samoin, pitkälle eteen ilman suurempia esteitä. Niilon kohdalla itse juoksen edellä ja kannustan suullisesti.
Harjan ponnarin laitoin siihen kohtaan johon halusin sen laskeutuvan (ennen ei ole lentänyt harjan yli), ja alimman siihen kohti josta ennen ponnisti alas. Ylimääräiset siksi että estän "vanhan kaavan" palaamasta takaisin.
Kolmas treenikerta
Vielä haetaan tuota harjalta hyppäämistä, ja perämään hallintaa. Hämmennystä kuitenkin aiheutti videoita katsellessa tuo ettei aina osu askelmerkit kohdalleen.
Neljäs treenikerta
Nyt vähän muutin harjan ponnarikohtaa tarkastellakseni lentoa harjan yli. Osoittautui huonoksi ideaksi, sillä nyt ponnistusvälistä tuli liian pitkä.
Viides treenikerta
Otin opikseni ja palautin harjan palikat lähtöasemiin. Sen sijaan muutin alaponnaria hieman ylemmäksi lyhentääkseni ponnistusväliä. Auttoi, mutta tämä enteilee hieman huonoa sen suhteen mitä alunperin lähdin tekniikalla opettamaan, eli viimeistä ponnistuskohtaa. No, sen näkee sitten kun on aika ottaa pomput pois.
Joka treenikerralla tulee mietittyä tuota tilannemuunneltavuutta. Viimeksi testasin että miten se irtoaa palkalle joka on jo valmiina odottamassa, mutta selvästi se laskee vireen ja lopulta ei edes koske palkkaan. Oma liike on tärkeä ja pitäisi alkaa miettimään tilanteita jossa joudun vähän jarruttelemaan.
28. tammikuuta 2014
14. tammikuuta 2014
On tammikuu'uu'uu
Nippeli on kotiutunut Kuopioon, joten treenikalenteri on melkoisen täynnä. Päästiin Hukka-Putken ohjattuun ryhmään, joten olen aivan innoissani siitä kun joku vihdoin katsoo mun tekemisiä! Kouluttajina Päivi Huuskonen ja Oili Komulainen. Torstait onkin agilityä täynnä, kun heti omien jälkeen alkaa treenien veto, eli reilu 3h hallilla yhteen putkeen. Ja siihen lisäksi olen ottanut tavoitteeksi vähintään kerran viikkoon omatoimista treeniä.
Niilon kanssa riittää tekemistä ennen kuin korkataan kisakausi. Kontakteista A opetellaan ihan uudestaan, ja hyppytekniikkaa katsellaan maaliskuussa uusiksi.
Olen alkanut opettamaan aata ponnareilla, koska boximenetelmästä ei tullut mitään, sillä suoritustapa oli jo ehtinyt pureutua lihaksistoon. Nyt näyttää siltä että sadannella treenikerralla tää on ehkä valmista kauraa :D
Niin ja saatiinhan me pakkasetkin! Käytiin ekat pakkaset testaamassa kajaanissa 10.-12.1. Siellä Niilo oli turistina koiranäyttelyssä. Onneksi mulla oli lyhyet kehät, ja varsinkin lauantaina pidettiin kolme puolen tunnin taukoa päivän aikana, joten poika ei jäätynyt häkkiin. Tuliaisena ostin koiralle elämäni ensimmäisen pedin!!! Toistaiseksi yhden kerran kuulin kun N yöllä käväisi siinä :)
Niilon kanssa riittää tekemistä ennen kuin korkataan kisakausi. Kontakteista A opetellaan ihan uudestaan, ja hyppytekniikkaa katsellaan maaliskuussa uusiksi.
Olen alkanut opettamaan aata ponnareilla, koska boximenetelmästä ei tullut mitään, sillä suoritustapa oli jo ehtinyt pureutua lihaksistoon. Nyt näyttää siltä että sadannella treenikerralla tää on ehkä valmista kauraa :D
| "Äiti tää lähti irti!" |
26. joulukuuta 2013
Hyvää joulua!
Haastamme kaikki joulun piparihaasteella!
16. joulukuuta 2013
Vuoden viimeinen
Shoppailtua tuli yli odotusten. 2 nahkahihnaa, 3 takkia, palkkauspatukka, nännikumi, agikirja ja Dobo.
Kaikki nämä 78e. Lisäksi kennelliitto antoi lahjaksi 4 Iittalan viinilasia. Nyt mulla on jo 8 nuita laseja, ja mietin joka vuosi että mitähän minä näilläkin teen kun en viiniä edes juo.
Jaffa 6v kävi yhteensä kolmessa näyttelyssä. Tammikussa kajaanista oli PU3, jonka seurauksena uskaltauduin lähtemään Liettuan voittajanäyttelyyn. Siellä Jafu oli kahtana päivänä ROP, ja kauan haaveiltu Kansainvälinen muotovalio- ja Liettuan muotovalio-tittelit lunastettiin sieltä. Saihan tuo myös LTV-13 tittelin, mutta en ole vieläkäänjaksanut sitä anoa...
Agilityssä yritettiin saada nollia SM-kisoihin, mutta tupla jäi saamatta. Oltiin kuitenkin joukkueessa ja tehtiin siellä nolla. 29 starttia, 11 nollaa. Ehdottomasti huigein nolla ikinä oli piirimestaruus joukkueradalla. Meidän yhteistyö oli lyömätöntä, ja Jaffa oli siinä kaatosateessa uskomattomassa iskussa ♥
![]() |
| Maaliskuu 2013 - Tuore C.I.B. |
30. marraskuuta 2013
Ehkä, ehkä ei...
Hui kamala! kohta on jo joulukuu. Täällä Kuopiossa on jo lunta ihan kinoksiksi asti. Harmi vain, että en saanut kokea ensillumen riemua Niilon kanssa :( Se kun on jo pari viikkoa vietellyt joululomaa isänsä seurana Oulussa. Syy miksi olen koiraton, johtuu siitä että saisin reissata rauhassa.
Nyt kun minulla on luppoaikaa, voisin hieman kertoa nykyisistä pentusuunnitelmistani. Olen sitä mieltä että kukaan ei nykyään kerro pentusuunnitelmistaan. Ollaan ihan hiljaa, tai kerrotaan vain että koira on tulossa, ei muuta. Sitten vasta kun penneli on kotona, kerrotan uutiset. Liittyykö se jotenkin siihen että pelätään toisten mielipiteitä? En minä vaan pysty olemaan hiljaa, olen niiiin tohkeissani tällaisista asiaoista! :D
Pentua olen suunnitellut oikeastaan siitä saakka kun tiesin minne lähden opiskelemaan, eli kesäkuun alusta (?). Sitä ennen olen vain haaveillut. Yksi haaveilun kohde liittyi paimeniin. Rakenne, luonne, miellyttämisen halu ja tekemisen meininki. Parisen postauksen päässä kerroinkin jo rotuhaaveista, ja itseasiassa olen aina ihaillut mudeja. Se piti vain tajuta, koska niitä ei pääse livenä näkemään kovin usein. Sitten kun sen vihdoin tajuaa, et pääse yli ajatuksesta, ihka omasta mudista.
Sitten kun sattumalta huomaat että rakastut yhdistelmään, jolle odotetaan pentuja, et voi olla ottamatta yhteyttä kasvattajaan. Vaikka yhteyden otto ei liittyisi millään tavalla pennun hankintaan kyseisestä yhdistelmäsä, huomaat muutaman päivän viestittelyn jälkeen että olet varannut jälkeläisen. Yhdistelmästä sen enmpää arvostelematta varasin pennun sen takia, että jos sieltä sattuisi rakkauspakkaus tulemaan. Alustavasti toiveissa oli narttu, mutta en syrji uroksiakaan, sillä kasattajilla on erittäin vaikeaa nykyään saada uroksia myytäväksi. Jos uroksen haluaa, sen pitää olla erittäin pientä sorttia, kun nartustahan saa paremmalla todennäköisyydellä medin. Ennen kaikkea pennun tulee olla sopiva luonteeltaan. Mikään muu ei toimi jos koira ei toimi kotona. Lisäksi sen pitää sopia lauman muihin koiriin, eli tässä tapauksessa Niilolle. Niilohan ei voi sietää pentuja. Se kyllä tykkää juosta kilpaa metsässä, mutta jos joku yrittää haastaa sitä leikkiin, se jättää noteraamatta tai ajaa pois. Siinä yksi syy miksi Niilolle pitäisi saada melko nopealla aikataululla seuraa, koska muuten siitä tulee mökkihöperö ja epäsosiaalinen kusipää.
Ennen kuin menin katsomaan pentuja, halusin että ne ovat sopivan ikäsiä, eli mahdollisimman aktiivisia. Siitä ei kyllä ollut pulaa, kun 6 viikkoiset riiviöt jo testailivat hampaitaan aivan kaikkeen. Odotin tuota päivää yli 2 kuukautta! Ja olinkin haljeta onnesta kun pääsin vihdoin pentulaatikolle. Valitettavasti nartut olivat turhan isoja omiin tarpeisiini, eikä välttämättä luonteeltaan sitä mitä halusin. Vaihtoehdot rajautuivat kahteen urokseen, joista toinen oli ihannekokoinen. Tämän uroksen luonne ei kuitenkaan ollut meidän laumaan sopiva. Toinen uros oli niin ihana luonteeltaan että rakastuin totaalisesti. Valitettavasti koko oli niin riskirajoilla, että tunsin sen suhteen pientä ahdistusta. Rakenne oli Tällä isommalla kohdallaan, kuin pieni nallekarhu.
Menetin monet yöunet kun vain mietin päätöksen tekoa. Rakastuin totaalisesti koiraan (sekä tietysti kasvattajaa, ja koiran emään), mutta jokin sanoi että miksi haluaisin ottaa riksin koon suhteen. Nykyäänhan ei tee mitään maxikokoisella mudilla, jos yhtään haluaa päästä pidemmälle agilityssä. Todella vaikea oli saada ajatuksia kasaan. Toisaalta päätöksen tekoa hankaloitti se että minulal ei ole sellaista ystäväpiiriä mitä parsoneitten kanssa harrastaessa on tullut. Ainoa henkilö joilta pystyin kysymään järkeviä neuvoa oli kasvattaja.
Pari päivää mietin asiaa ja päädyin siihen, etten ottaisi tästä yhdistelmästä pentua. Heti kun olin päätöksen tehny, tuntui kaikki huomattavasti selkeämmältä, ja olo helpottuneelta. Päätin että vielä pitäisi oppia rodusta lisää, ja hankkia sitä edellä mainitua verkostoa. Tämä kyseinen uros kaipaa nyt siis harrastavaa kotia. Laita minulle viestiä jos kiinnostuit tästä hurmurista!
Nyt tekee vähän pahaa sanoa mutta sukelsin heti uuteen soppaan. Unkariin syntyi pari päivää sitten erittäin ihastuttavasta yhdistelmästä pentue. Tällä kertaa olen iskenyt silmäni urokseen. Uros on jotenkin tuttu ja turvallinen, ja pentulaatikolla vierailun jälkeen päätös uroksesta vahvistui. onnekseni Unkariin synyi 5 urosta, ja 3 narttua. Olen varannut sieltä pennun erään suomalaisen kasvattajan kanssa, ja nyt jännityksellä odotamme minkälaisia tulevaisuuden lupauksia sieltä kasvaa. Lähtökohdat saada pieni uros on melko hyvät, mutta en vielä toivo liikoja, jotta odotukset eivät nouse ytä suureksi kuin ensimmäisen kohdalla.
Niinkuin alussa mainitsin, uroksia on vaikeaa saada kaupaksi. Jos joku on halukas ottamaan mudiuroksen unkarista, minuun voi ottaa yhteyttä niin kerron lisää tästä ihanasta yhdistelmästä, sekä kasvattajasta :)
Kyllä mulle pentu vielä tulee, se on varma!

11. marraskuuta 2013
Katki, poikki ja tauolle mars!
Nyt on hyvä hetki viettää tauko agilitystä. Niilo lähtee viikon päästä kotikonnuille, ja palaa taas tammikuussa toivottavasti hieman solakampana ja tarmokkaampana.
Eilen käytiin kisaamassa vuoden viimeiset startit. Meininki radalla oli parasta pitkään aikaan.
HU-PU Rauno Virta 10.11.
Ekasta radasta ei ole videota mutta hyllytettiin heti ekalla esteellä. Ensimmäinen hyppy oli ns. väärinpäin, eli seinää kohti. No, N haki sen takaakiertona. Mentiin rata kuitenkin läpi ja aika kivoja kohtia saatiin aikaiseski, ja taisi se nolla olla :D No, sehän on tullut selväksi ettei Niilo halua meidän tekevän tuplaa.
Toinen rata oli sujuvampi, mutta A on aika karmeeta katseltavaa. Sitä kun ei olla alettu vielä reenaamaan, joten koira tulee sen alas niinkuin parhaaksi näkee. Puomit sentään suju loistavasti, mutta ilman kunnon laukkaa.
Tulin radalta pois kuin se olisi ollut nolla, ja luulin melko pitkään näin. Lähdin jäähdyttelemään koiran viemällä sen kotiin. Virkistävä suihku ja lähdin takaisin hallille kuvailemaan. Järkyttyneenä katselin tuloksia ja siellä mollotti vitonen meidän kohdalla. Epäselväksi jäi jopa videolta katsottuna mistä se olisi voinut tulla. Lopulta selvisi että pituuden palikka heilahti.... mälsää. Mutta olisihan se ollut noloa ottaa kontaktivirhe. Ei Niilo tee sellaisia ikinä.

27. lokakuuta 2013
Juostaan!
| Mut trimmattiin! |
Tajusin onneksi että se ei tajua (vanhasta tottumuksesta) jos sen vain asettaa puomin päähän, vaan pitää aloittaa takaperiinketjuttamalla. Pelkkä alastulo-osuus maassa on aivan liian helppo, vaikka sitäkin on tehty.
Videoita katsellessa huomasin että koiran näkemys boxista (erityisesti puomilla) on varmasti se että se näkee vain ensimmäisen eteen tulevan sivun. Se siis hahmottaa askeleensa niin että pääsee siitä hyppäämään yli. Mikäs siinä, se tietää vain enenmmän treeniä.
Kajaanin kisat 26.10.
Tuomari Timo Vertanen
B-hyppy
Oikein kiva rata! Vähän oli ohjauskuviot hakusessa kun väsytti aikainen startti. Unohdin tehdä viimeiselle hypylle takaaleikkauksen joten koira tuli siitä ohi. Sij. 5/17. Niilo se taistelee viimeseen asti ettei vaan tulis tuplaa...
A-agility
Vähän kinkkisempi. Erityisesti alku hirvitti mutta kattokaa noi meidän hienot takaakiertopersjätöt! Hieman hidasta menoa mutta varmempaa kuin edellisellä. Ennen puomia tosin unohdin lähteä persjättöön mutta onneksi kontaktit imee koiraa hyvin. Kepit oli hitaat koska Kajaanissa on tunnetusti paksut kepit, joten keppiväli on aavistuksen lyhyempi. Nollana maaliin ja peräti -6,62! Paremmat meni kuitenki edelle sillä rimat oli kerrankin 25cm molemmilla radoilla Sij.6/17
Niin ja pentukuumetta alkaa olla ilmassa. Asiasta lisää tulevaisuudessa ;)
6. lokakuuta 2013
Kontaktit uusiksi
Eilen 5.10. käytiin varkaudessa kisaamassa. Tuomarina Elina Hannikainen, jonka radat olivat oikein kivoja, ja aikoihin pääsi hyvin. Hyppyradalla (jota ei menty) oli rimat 25cm!! Kyllä harmitti, kun muut radat oli sitten 30cm. Mentiin siis kaksi agirataa valioitumisen toivossa.
Eka rata oli muuten kiva mutta harmillisesti yksi rima tippui. Niilohan ei ole koskaan tiputtanut rimaa! Nyt kun katselee videota niin havaittavissa on varjo, joka saattoi hämätä? Etenemä oli huimat 3,9m/s ja aika alittui 4,55, jee! sij.6/27
Toinen rata oli parempi, mutta huomasin kuinka koiraa jo väsytti. Puomi oli kuitenkin aika nopsa, sitä onkin reenattu. Tästä nolla (-2,77) sij.3/24. Serti meni kakkoselle, joka oli 2,54 nopeampi.
Nämä oli nyt toiset kisat uusilla kengillä. Salomon Speedcross 3 SC W, eli vedenpitävä malli.
Lenkillä erinomaiset. Aksakentälle vielä totutteleminen. Hieman jäykät omaan makuun, mutta näin ulkokisoissa kyllä voittavat nuo punaiset Inovit, jotka on tarkoitettu sisä-aksaan.
Ajan kuluksi ajattelin aloittaa kontaktit kokonaan alusta. nyt kun ne on juoksarit, haluan niistä nopeammat.
Tässä hieman esimakua siitä miltä ne näyttävät nyt. Kun ohjaan koiraa kontaktilla, se on itsevarmempi. itsenäisesti se vaan juoksee namille, ei tietoa muusta suorittamisesta. Jos heitän lelu, roikasee ihan varmasti.
Aalla otin videota siksi että näen alastulon, joka on hieman huolestuttanut viimeaikoina. näyttää ottavan melko pahasti etuosaan jos tulee huonosti alas. Tähdätään siis siihen että askel suuntautuisi keskelle alastulokontaktia, ei sen yläreunaan.
Lähden siis opettamaan neliöön juoksun, ja ehkä hieman ponnareita apuna käyttäen. Videosaastetta siis luvassa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)