26. toukokuuta 2012
Näyttelybuudeli
Teen nyt erillisen postauksen, koska edellisestä olisi tullut piiiitkä.
Eräs sunnuntai päätin lähteä Niilon kanssa mätsäriin, koska se oli kohtuullisessa karvassa. Mitä nyt vähän liikaa karvaa kaulassa.
Pieniä aikuisia oli 50! Niilo viimeisenä, koska tulin suoraan koiria uittamasta. Tuomarina toimi Marjatta Pylvänäinen-Suorsa, eli arvostettu ulkomuototuomari.
Saatiin westie pariksi, ja voitettiin se. Pöydällä Niilo ei oikein suostunut hampaita näyttämään, mutta koska ollaan tätä kovasti harjoiteltu, pienen pakittamisen jälkeen ei enää rimpuillut. Palleja tuomari ei kokeillut.
Punaisten kehässä tuomari otti kuusi jatkoon, joista ensimmäisenä Niilon.
Sitten alkoi juoksu-urakka. En edes muista kuinka monta kertaa mentiin ympäri ja tehtiin eri kuvioita.
Lopuksi kuitenkin päästiin neljän parhaan joukkoon, ja loppujen lopuksi kehässä oli enää yksi meidän lisäksi!
Sitten, kun tehtiin vielä kerran edestakaisin, meni liikkeet plörinäksi, kun se kako namia jonka olin tyntänyt suuhun juuri ennen liikkeelle lähtöä. Siinä meni siis voitto, eli toiseksi tultiin.
Hävittiin kleinspitsille, mutta ei haittaa! Eritisen ylpeä olen siitä että tuomari näki koirassa jotain joka sitä miellytti.
Viikonloppuna lähdin Kempeleen 1&2 ryhmänäyttelyyn kera Niilon. Se sai odotella teltassa kolme tuntia ennen kuin Tessa tulisi hakemaan sen JH-kehään.
Välillä vilkuilin miten sillä menee, ja siellä kai se pntti menemään. Taisi se nähdäkuitenkin minut ja hieman itkeä perään mutta muuten oli kuulemma ihan esiintynyt, ja näyttänyt hampaat. Sijoitusta ei kuitenkaan tullut.
Tiistaina käytiin kassin iltakisoissa. Tuomarina Jarmo Jämsä.
Ei voi muuta sanoa kuin että hieno poika! Niin me vedettiin rata ongelmitta loppuun asti, ja ilman virheitä.
Tuloksena 0 (noin -6) LUVA sij.1
Keksiviikkona sama homma, mutta tuomarina Jari Tienhaara.
Tälläkertaa rengas koitui taas kohtaloksi. Lähestyminen ei ollut aivan suora, joten vetisen kehikon läpi. En jaksanut korjata koska nolliahan me vaan halutaan. Lopussatestasin miten vedätys puomin puolesta välistä onnistuu, mutta ei onnistunut, vaan koira iloisena tuli hyppimään mun viereen. hienoa menoa koiralta kuitenkin. Niilon kanssa on kyllä kiva kisata!
Kuninkuusluokassa
Jaffan kanssa korkattiin kolmoset. Minulle se oli erittäin hieno kokemus, sain tutustua kolmosluokan rataan, vihdoinkin!
Tiistaina Jarmon tuomaroima rata oli hempomi, ja keppikulma semi haastava. Ne ei kuitenkaan ressannut mua yhtään, josta olin aika yllättynyt. Muuten perus rata jota oli kiva mennä.
Heti alun valssi oli pari sadasosaa myöhässä ja koira ei kääntynyt kunnolla, mutta sain sen sitten seuraavalle esteelle, ja itselle hiukan etumatkaa. Päästiin 8 estettä kunnes ongelmat alkoivat. J alkoi ihmettelemään yleisöä, ja meni näin ollen putken ohi. Sitten tultiin puomillejossa hyvä kontakti mutta lähti liikkestä. No, ihan sama. Ansaesteet ohitettiin hyvin kunnes tultiin renkaalle, jota ennen J alkoi haistelemaan maata. Päästiin kuitenkin mekkeen heti eteenpäin, ja seisottelin sitten alla vähän enemmän, joka onnistui.
Keskiviikkona Jarin tuomaroima rata oli kauheampi. Rata oli vaikeampi mutta ei mitenkään mahdoton.
Lähtö oli räjähtävä ja sain oikeastaan koko radan ajan tehtyä hyvät ohjaukset. Ainoastaan loppupään takaaleikkauksessa J veti hypyn pitkäksi, ja ohitti seuraavan hypyn. En muistanut että se oli hyppy C, joten kun otin sen uudestaan tuli hyl. Loppu rata olikin sitten laukka-askelia ja haisteluja. Puomi oli erittäin hyvä, siitä pointsit koiralle!
Tunsin itseni onnistuneen ohjaajana, mutta koira pilasi ksenkin ilon. Suoritukset laittoivat minut erittäin pahalle tuulelle, ja se laittoi miettimään miksei koira toiminut yhtään. Oliko vika taas ulkokentässä, jossa ei olla reenattu, vai olivatko paineet sittenkin liian kovat? Vai eikö koiralle vain ole ratakestävyyttä?
Seitsemän starttia ykkösissä, vajaa kolmekymmentä starttia kakkosissa. Nyt kun ollaan kolmosissa, en enää tiedä mitä pitäisi tavoitella. Tämä on jo saavutus itsessään, sillä Jaffa on mun ensimmäinen agilitykoira, ja tiedän tehneeni sen kanssa useita virheitä, joita olen nyt Niilon kanssa ottanut opikseni. Näin ollen en usko että Jaffasta voisi koskaan valiota tulla, tai että nollia ylipäänsä voitaisiin havitella.
Jo viime vuonna jokaisen kisan jälkeen mietin että mitä me oikein pelleillään. Pitäisikö vaan lopettaa ja asettua pelkälle treenausasteelle ihan vaan koira aktivoidakseni. En siis edelleenkään hallitse koiraa kisaradalla samalla lailla kuin treeneissä, me ei osata kisata. Kuitenkin sitä vaan ilmoittaa koiraa kisoihin, koska olen itse erittäin kilpailuhenkinen, ja sitä vaan ajattelee että miksi harrastaa jos ei ole mitää tavoitteita. Mutta mitä nyt kun tavoitteet on täytetty?
Lisäksi pelottaa että olen rikkonut koiran. En ole huoltanut sitä alkuajoista lähtien niinkuin lajin perusteisiin kuuluisi. Luusto on terve ja olen sitä pari viimeistä vuotta huoltanut sen mitä kukkaro antaa periksi, mutta silti se antaa itsestään sellaisia merkkejä jotka laittaa ajattelemaan että miksi rasitan sitä. Etutassun nosteluun ja arasteluun en ole ikinä saanut vastausta. Asiantutevat ihimiset eivät siitä ole mitään vikaa löytäneet, ja tuntuukin että koira peittelee kipuja. kaiken huipuksi vilkkaassa perheessä tassujen päälle tulee astuttua vähän turhankin usein. En ole pitänyt kirjaa, mutta liian monta tallomista on tapahtunut, ja jo yksistään se riittäisi syyksi lajin lopettamiseen.
Suurin ongelma on minussa, koska en vain osaa päästää irti siitä mitä olen tehnyt jo neljä vuotta. Lisäksi Jaffa on erinomainen lajin opettaja. Se taisteluhalu ja tekemisen riemu mikä koirasta löytyy on sanoinkuvaamatonta, ja se tunne kun saa ohjata tällaista koiraa on äärimmäisen opettavasita, syy miski lajia harrastaa.
Nyt masentaa lähteä SM-kisoihin tai agirotuun. En vain haluaisi.
Video Jaffan uinnista.
Tiistaina Jarmon tuomaroima rata oli hempomi, ja keppikulma semi haastava. Ne ei kuitenkaan ressannut mua yhtään, josta olin aika yllättynyt. Muuten perus rata jota oli kiva mennä.
Heti alun valssi oli pari sadasosaa myöhässä ja koira ei kääntynyt kunnolla, mutta sain sen sitten seuraavalle esteelle, ja itselle hiukan etumatkaa. Päästiin 8 estettä kunnes ongelmat alkoivat. J alkoi ihmettelemään yleisöä, ja meni näin ollen putken ohi. Sitten tultiin puomillejossa hyvä kontakti mutta lähti liikkestä. No, ihan sama. Ansaesteet ohitettiin hyvin kunnes tultiin renkaalle, jota ennen J alkoi haistelemaan maata. Päästiin kuitenkin mekkeen heti eteenpäin, ja seisottelin sitten alla vähän enemmän, joka onnistui.
Keskiviikkona Jarin tuomaroima rata oli kauheampi. Rata oli vaikeampi mutta ei mitenkään mahdoton.
Lähtö oli räjähtävä ja sain oikeastaan koko radan ajan tehtyä hyvät ohjaukset. Ainoastaan loppupään takaaleikkauksessa J veti hypyn pitkäksi, ja ohitti seuraavan hypyn. En muistanut että se oli hyppy C, joten kun otin sen uudestaan tuli hyl. Loppu rata olikin sitten laukka-askelia ja haisteluja. Puomi oli erittäin hyvä, siitä pointsit koiralle!
Tunsin itseni onnistuneen ohjaajana, mutta koira pilasi ksenkin ilon. Suoritukset laittoivat minut erittäin pahalle tuulelle, ja se laittoi miettimään miksei koira toiminut yhtään. Oliko vika taas ulkokentässä, jossa ei olla reenattu, vai olivatko paineet sittenkin liian kovat? Vai eikö koiralle vain ole ratakestävyyttä?
Seitsemän starttia ykkösissä, vajaa kolmekymmentä starttia kakkosissa. Nyt kun ollaan kolmosissa, en enää tiedä mitä pitäisi tavoitella. Tämä on jo saavutus itsessään, sillä Jaffa on mun ensimmäinen agilitykoira, ja tiedän tehneeni sen kanssa useita virheitä, joita olen nyt Niilon kanssa ottanut opikseni. Näin ollen en usko että Jaffasta voisi koskaan valiota tulla, tai että nollia ylipäänsä voitaisiin havitella.
Jo viime vuonna jokaisen kisan jälkeen mietin että mitä me oikein pelleillään. Pitäisikö vaan lopettaa ja asettua pelkälle treenausasteelle ihan vaan koira aktivoidakseni. En siis edelleenkään hallitse koiraa kisaradalla samalla lailla kuin treeneissä, me ei osata kisata. Kuitenkin sitä vaan ilmoittaa koiraa kisoihin, koska olen itse erittäin kilpailuhenkinen, ja sitä vaan ajattelee että miksi harrastaa jos ei ole mitää tavoitteita. Mutta mitä nyt kun tavoitteet on täytetty?
Lisäksi pelottaa että olen rikkonut koiran. En ole huoltanut sitä alkuajoista lähtien niinkuin lajin perusteisiin kuuluisi. Luusto on terve ja olen sitä pari viimeistä vuotta huoltanut sen mitä kukkaro antaa periksi, mutta silti se antaa itsestään sellaisia merkkejä jotka laittaa ajattelemaan että miksi rasitan sitä. Etutassun nosteluun ja arasteluun en ole ikinä saanut vastausta. Asiantutevat ihimiset eivät siitä ole mitään vikaa löytäneet, ja tuntuukin että koira peittelee kipuja. kaiken huipuksi vilkkaassa perheessä tassujen päälle tulee astuttua vähän turhankin usein. En ole pitänyt kirjaa, mutta liian monta tallomista on tapahtunut, ja jo yksistään se riittäisi syyksi lajin lopettamiseen.
Suurin ongelma on minussa, koska en vain osaa päästää irti siitä mitä olen tehnyt jo neljä vuotta. Lisäksi Jaffa on erinomainen lajin opettaja. Se taisteluhalu ja tekemisen riemu mikä koirasta löytyy on sanoinkuvaamatonta, ja se tunne kun saa ohjata tällaista koiraa on äärimmäisen opettavasita, syy miski lajia harrastaa.
Nyt masentaa lähteä SM-kisoihin tai agirotuun. En vain haluaisi.
Video Jaffan uinnista.
13. toukokuuta 2012
Masennusta
Jaffa on ollut hirveässä kiimassa pari viikkoa sitten. Se valvoi 3 yötä piipaten, ja rampaten portaissa. Kukaan ei talossa nukkunut kunnolla ja se jos mikä pisti pinnat kireälle. Jafu kun ei ole koskaan ollut tuollainen. Ilmeisesti oli jollain naapurin nartulla niin vahvat juoksut.
Yks päivä sain nauraa maha kippuralla. Poika kun oli ulkona narun nokassa purkamassa sydäntään. Yhtäkkiä se alkoi ulvomaan oikein surkeana. Ikinä en ole sen kuullut ulvovan!
Tämän vuoksi ei olla edes reeneissä oltu. Nyt kun sitten päästiin eilen activen reeneihin, ei siitä oikein mitään tullut. Innostusta oli joo, mutta heti palkan jälkeen piti samantien lähteä merkkaamaan viereiseen pusikkoon, tai etsiä joku koira jota piipata. No, olihan ne ekat ulkoreenit sitten viime syksyn, mutta oli vähän pinna kireällä kun ei ole oikeen Jaffan tapaista. Tehtiin kuitenkin ihan kivaa rataa sen mitä koira malttoi keskittyä. kovin vaan väsyi taas lopussa, johtuneeko siitä että uinnit on parilta viikolta jäänyt, vai täsät tauosta?
Toinen ongelma on Niilo. Se oli tuossa viikko sitten niin angsti tuulella ettei ikinä olis Niilosta uskonu. Lenkeille se ei halunnut lähtä. Aika kun yritti innostaa sitä myös nameilla ja palloilla. Yleensä se alkaa hyppimään ovea vasten ja haukkuu, mutta nyt se vaan painui syvemmälle sohvan kulmaan tai valui muuten pois paikalta. ja auta armias jos menit nostamaan syliin! Murina vaan kuulu. Jaffalekin se oli tosi vihanen kooajan, eikä lelut kelvannu, makas vaan.
Jafflle tämä oli kreivin aikaa. Se sai joka ilta kerranki oman leikkituokion palloilla ja vetonaruilla. Ai että se nautti kun ei ollut ketään dominoimassa. Tuli aivan eri koira esiin Jaffastakin.
Vastausta Niilon masennukseen en saanut, mutta eräänä päivänä sen vaan piristyi, ja lähdin koittamaan onnea OKK:n kisoihin.
Viime viikonloppuna (5.5.) siis korkattiin virallisesti kakkosluokka. Tuomareina Elp ja Anne Savioja.
Eka rata oli hidas, mutta tuomarin mukaan kuulemma pisin mitä on koskaan tehnyt, 186m.
Virheitä tehtiin ainakin keinun kiellosta, toista vitosta en muista. 70 sekuntia meni, ja ihanne oli minuutti. No, kolmas sijoitus sillä irtosi, mutta tokalle radalle piti ryhdistäytyä.
Tokalla radalla otin lentävän lähdön, koska se oli aika pitkälti vaan suoraa. Se toimi ihan kivasti, kun N tykkää irrota. Keinukin mentiin jo ihan normaalisti, ja hankala keppikulmakin onnistui. Vaan sitten päästin koiran valumaan, ja kulma renkaalle oli vähän hassu, joten koira meni renkaan välistä. Muuten oli puhdas rata, ja aikakin alittui.
Roviksen kisat jäi välistä ja Tornioon ei mahda kyytiä löytyä, joten ei taida Niilo SM-mittelöihin lähteä.
Kovastiolen sen kanssa reenannut. Palkkailen nopeista suorituksista ja teen vain lyhyttä pätkää. Saisi vaan saman vireen sinne kisakentällekin niin tuo ois aika mahti liitäjä.
Yks päivä sain nauraa maha kippuralla. Poika kun oli ulkona narun nokassa purkamassa sydäntään. Yhtäkkiä se alkoi ulvomaan oikein surkeana. Ikinä en ole sen kuullut ulvovan!
Tämän vuoksi ei olla edes reeneissä oltu. Nyt kun sitten päästiin eilen activen reeneihin, ei siitä oikein mitään tullut. Innostusta oli joo, mutta heti palkan jälkeen piti samantien lähteä merkkaamaan viereiseen pusikkoon, tai etsiä joku koira jota piipata. No, olihan ne ekat ulkoreenit sitten viime syksyn, mutta oli vähän pinna kireällä kun ei ole oikeen Jaffan tapaista. Tehtiin kuitenkin ihan kivaa rataa sen mitä koira malttoi keskittyä. kovin vaan väsyi taas lopussa, johtuneeko siitä että uinnit on parilta viikolta jäänyt, vai täsät tauosta?
Toinen ongelma on Niilo. Se oli tuossa viikko sitten niin angsti tuulella ettei ikinä olis Niilosta uskonu. Lenkeille se ei halunnut lähtä. Aika kun yritti innostaa sitä myös nameilla ja palloilla. Yleensä se alkaa hyppimään ovea vasten ja haukkuu, mutta nyt se vaan painui syvemmälle sohvan kulmaan tai valui muuten pois paikalta. ja auta armias jos menit nostamaan syliin! Murina vaan kuulu. Jaffalekin se oli tosi vihanen kooajan, eikä lelut kelvannu, makas vaan.
Jafflle tämä oli kreivin aikaa. Se sai joka ilta kerranki oman leikkituokion palloilla ja vetonaruilla. Ai että se nautti kun ei ollut ketään dominoimassa. Tuli aivan eri koira esiin Jaffastakin.
Vastausta Niilon masennukseen en saanut, mutta eräänä päivänä sen vaan piristyi, ja lähdin koittamaan onnea OKK:n kisoihin.
Viime viikonloppuna (5.5.) siis korkattiin virallisesti kakkosluokka. Tuomareina Elp ja Anne Savioja.
Eka rata oli hidas, mutta tuomarin mukaan kuulemma pisin mitä on koskaan tehnyt, 186m.
Virheitä tehtiin ainakin keinun kiellosta, toista vitosta en muista. 70 sekuntia meni, ja ihanne oli minuutti. No, kolmas sijoitus sillä irtosi, mutta tokalle radalle piti ryhdistäytyä.
Tokalla radalla otin lentävän lähdön, koska se oli aika pitkälti vaan suoraa. Se toimi ihan kivasti, kun N tykkää irrota. Keinukin mentiin jo ihan normaalisti, ja hankala keppikulmakin onnistui. Vaan sitten päästin koiran valumaan, ja kulma renkaalle oli vähän hassu, joten koira meni renkaan välistä. Muuten oli puhdas rata, ja aikakin alittui.
Roviksen kisat jäi välistä ja Tornioon ei mahda kyytiä löytyä, joten ei taida Niilo SM-mittelöihin lähteä.
Kovastiolen sen kanssa reenannut. Palkkailen nopeista suorituksista ja teen vain lyhyttä pätkää. Saisi vaan saman vireen sinne kisakentällekin niin tuo ois aika mahti liitäjä.
Niilo 2v 9kk |
WappuNiilo |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)