En ole tainnut koskaan kunnolla mainita siitä mitä meidän pojat syö? Nyt voisin kertoa hieman kun olen alkanut viimepäivinä tosissani tarkkailemaan näiden kahden valkoisen ruokailuja.
Pentuna Jaffa söi
Nutra Gold Adult nappulaa, sitä kasvattajan suosittelemaa. Taisipa ruokalaatikossa olla joskus markettinappulaakin, kuten
Pedigreetä ja
Benefulia. Silloin 07 olin niin nuori että en muutenkaan koirista mitään tiennyt, joten nuo kivan kirjavat nappulat oli mielestäni paras vaihtoehto.
Noin vuoden ikäisenä Jaffa ei suostunut enää syömään nappuloita kuivina, vaan ne turvotettiin. Sitten nirsoiltiin niistäkin, ja sekaan heitettiin aina jotain hyvää. Pääosin onneksi jauhelihaa.
Samoihin aikoihin markettimössöt vaihtui
Royal Caninin mini adultiin, joka maistui, ja se oli tarkoituskin.
Jossain vaiheessa se 3kg säkin jatkuva ostaminen kävi raskaaksi, ja myöskin kalliiksi, ja huomasin että laatu ja hintasuhde olivat jostain todella syvältä.
Seuraavaksi ruokana toimi
Profine. Se oli halpaa ja Jaffan mahalle melko hyvää, mutta sitäkin sai vain 3kg säkeissä (18kg on liikaa säilyttää yhtä koiraa varten).
Kahden vuoden iässä nappula vaihtui
Nutra Nuggets performaceen, joka oli koirasta hyvää, sekä mahalle sopivaa. Tätä saa 15kg säkeissä, ja hinta-laatusuhde on hyvä. Miksi siis vaihtaa pois sitä mikä on parasta koiralleen? Nuggets on nappula jota Jaffa on syönyt nyt reilu 2 vuotta, ja voi erinomaisesti.
Miksi nappula sitten alkoi puuduttamaan? Tuli enemmän ja enemmän tarve syöttää koiralle lihaa nappuloiden seassa, ja etenkin silloin kun Niilo astui kuvioihin 09. Vierailin Tassulan Puodissa Oulussa, ja siellä oli pakastelokerot täynnä erilaisia lihoja, ja yksi niistä oli NEU.
Jaffa söi neuta ensin nappuloiden seassa vuoden verran. Välillä oli pitempiä taukoja sen hinnan takia, mutta pääsääntöisesti sitä oli aina tarjolla. Kun Niilokin täytti vuoden, se alkoi syödä neuta myös, ja näinollen kulutus oli kaksinkertainen. Nyt kun Niilo on pari vuotias, ja Jaffa alkanut nirsoilemaan nappuloiden suhteen, olen alkanut syöttää neuta pääsääntöisenä ravintona.
Perus
NEU
sianliha, naudan maha, elimiä (kurkun lukko, kieltä, maksaa, munuaista)
kananmuna, riisi, ohra, porkkana, herne, nokkonen, valkosipuli, AB piimä
kuiva-aine 30,9%
josta valkuainen 33.1%, rasva 14,6%, kuidut 2,5%, hehkutusjäännös 3,0%, Kalsium(Ca):Fosfori(P) 1,6:1,0
(Novalab oy/STKL/Viljavuuspalvelu oy 2008)
Barf/raakaruokinta kiinostaisi hirveästi, mutta se tuntuu jotenkin epävarmalta ja vaivalloiselta tavalta ruokkia koiria. Se vaatisi paljon opiskelua ravintoaineista, ja pelkään epäonnistuvani joissain asioissa.
Sen sijaan että barffaisin, olen alkanut neun ohella antamaan erilaisia sekoituksia, kuten naudan mahaa ja jauhelihaa, sekä kalaa. Kananmunat (myös kuoret) viikossa, sekä erilaisia öljyjä ja valkosipulia sillointällöin. Joitain kasvissose/riisi/peruna mössöjä olen myös tehnyt ja sekoittanut sitä raan lihan sekaan.
Tavoitteena on antaa koirille kaikkea sitä mitä ne tarvitsevat pysyäkseen terveinä ja energisinä ikiliikkujina. Kaiken tämän lisäksi annan nappulaa makupalana varmistaakseni että kaikki tarvittava tulee saatua, ja joskus on päiviä jolloin Niilo syö pelkkää nappulaa. Raakoja luita noitten mahat ei kestä, joten puristeluut toimivat hampaiden puhdistuksena.
|
Kukkakaali-parsakaali-porkkana-täysjyväriisi mix |
Ainakaan vielä minkäänlaisia terveysongelmia ei ole koirilla ilmennyt. Lukuunottamatta Jaffan ihottumaa mahassa, joka on ainainen mysteeri. Se kun häviää aina välillä.
Jokatapauksessa aijon vielä opiskella tätä ruokintaa että varmasti osaan antaa oikeat eväät näille nuorukaisille.