18. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäinen

Vuosi on lähtenyt kohtalaisesti käyntiin. Uusivuosi vietettiin kaukana rakettien paikkeesta, joten sitähän luulisii että koirat eivät kotona enää säikkyisi satunnaisia paukahduksia. Nyt eletään kuitenkin jo reilusti yli tammikuun puoltaväliä, eikä Niilo suostu edelleenkään pihaa kauemmaksi kävelylle. Monta kertaa olen yrittänyt vetää väkisin perässä, mutta se vaan laittaa hanttiin. Jossain vaiheessa se aina väsyy, ja kävlelee korvat luimussa tarkkailleen ympäristöä, mutta kohta taas vetää kotiin päin. Onneksi se sentään juoksee heti kotiin jos pääsee irti, ettei tarvii mennä saattelemaan (okei, se ei ole hyvä). Taloyhtiön piha on siis aika kivan näköinen, kun herra ei muualle tarpeilleen lähde...

Treenikausi on myös korkattu! Päästiin molempien kanssa kilpa 2 ryhmään. Laitisen ryhmään ei enää mahtunut, ja Activelle unohdin ilmoittautua. Pakko tähän kehittymiseen on pantava vauhtia, alkaa jo ittiäkin tympäseen kun näkee alkeistasoisten nkehittyvän niin lujaa. Etenkin kun jaffa on alkanut arkailemaan kepeillä sisäänmenoa avokulmasta, huoh. Muutenkin uskomattomia ongelmia Jaffalla, että alkaa tuosta koirasta kohta usko loppua, vaikak se meiningiltään onkin paljon kivempi aksakaveri kuin Niilo. Jos vaikak seuraavassa postauksessa niistä enemmän, kun saadaan vähän enemmän treenikertoja.

Niilo olis tosi kiva viedä jo kisaamaan. Keinu alkaa olla jos sen verran hyvä. Maaliskuussa olis ne kassin kisat joihin mennään ihan varmasti, mutta helmikuun alussa olis OKK:lla kolme rataa. Ainoa vaan että en tiedä miten Niilo liikkuu pallohallissa, kun ei olla koskaan käyty. Activellakin olis kisat mutta siellä N ei liiku mihinkään.

Uimiseen ollaan saatu suuri edistysaskel! Eräs päivä vaan päätin että nyt koirat menee sinne altaasen. Löin liivit päälle ja remit kaulaan, sekä vinkupallot veteen. Jaffaa piti pakottaa aluksi, eikä ekalla kerralla hakenut palloa. Tokalla kerralla haki, muttei mennyt itse veteen. Kolmannella vähän autoin, mutta meni jo ite, ja neljännellä ei empinyt yhtään! Niilo oli vähän samanlainen, mutta tarvi enemmän toistoja. Sitte vaan molemmilta liivit pois ja nakkelin palloa taukoamatta veteen. Yllätyin Niilosta, kun se ei luonnossa hae mitään vedestä, vaan kahlailee rannalla.





Sain vihdoin hankittua lisäkalustoa kameraan. Nikkorin pikkuinen salama komeilee nyt kameran päällä.
Ainakin eron rungon salamaan huomaa heti!


Niilo the officedog