Epäviralliset agilitykilpailut OKK:n hallissa 10.10. Ilmoitin Madon sekä mölleihin, että kisaaviin. Meillä oli vähän lähtöongelmia, koska Mato kuumui hallissa eniten ikinä, ja helvetti oli irti ku päästin sen hihnasta. Ei se mihinkään siitä lähteny mutta haukku ja kilju vaan. No, sain sen muutaman askeleen etumatkaa ja sitte jo mentiin.
Mölleissä kaikki toimi hienosti, eikä tehty ylimääräisiä kaaria. Nollavoitto lähes 30:stä maxista!
Kisaavien rata oli kivan suoralinjainen, mutta kepeille lähestyminen oli vähän turhan vauhdikas, ja siinä kohti levis pakka. No korjauksen jälkeen M pujotteli kaikki 12 keppiä ekaa kertaa ilman ohjureita! Ottihan se kontaktit myös, mutta keinulta varasti. A oli tosi hyvä juokuna. Tästä on hyvä lähtee eteenpäin :)
Kuva Jarmo Risto
Kuva Jarmo Risto
Meillä on syyskauden hallitreenit lähteny ihan kivasti rullaamaan. Me molemmat yritetään lukea rataa paimenelle sopivasta näkökulmasta. Aina ei olla samalla aaltopituudella, ja M vielä tulee jonkin verran käsille, mutta tarvittaessa irtoaa niin hyvin että parsonin kanssa voisi vain haaveilla moisesta.
Tässä vielä viimeviikon puomitreeniä loppukevennykseksi.
Ihan ekaksi hehkutetaan sitä että Jaffan AVA on tullu koiranettiin, ja sain tuon kesäkuisen saavutuksen ikuistettua kuvaksi asti.
Toisekseen paimennuksurssi on nyt taputeltu, joten avataas sitä hieman. Minulle uusi laji tuotti hieman tuskaa, koska A vaikeat lampaat ja B vaikea koira.
Viideltä viikolta käteen jäi aika paljon koiran hallintajuttuja. Mato tykkää tehdä itse töitä jos se ei saa minulta ohjeita kokoajan. No, ilman ohjeitakin saattaa kuumua jos lampaat hyökkii päälle. Viimeisellä kerralla sillä oli jo korvat mukana, ja minä ohjeistin koiraa myös. Mulla vaan tahtoo oma äänensävy olla turhan tiukkaa, koska koira haukkuu kokoajan. Eilen koira purki turhautumistaan keppiin, varsinkin kun harjoiteltiin rauhallista ajaoa. Piti keppiä visusti suussaan aina kun laitoin sen koiran lähelle, joten tätä on vielä treenattava.
Ylpeä olen siitä kuinka hyvin Mato hoksaa homman jujun, ja pystyy rauhoittmuaan kun käsken sen maahan. Kuitenkin, ylienergisyys koko touhussa on mulle aivan liikaa ja pakka leviää herkästi. Keltä lie periny? ;P Madon äiti paimentaa Unkarissa. Kurssin videoitaei saanut julkaista.