Minä vietin juhannuksen Hailuodon auringossa kera Jaffan.
Perjantaina Myöhästyttiin lautasta, eli oltiin 45min enne lautan tuloa satamassa. Jonot oli pitkät, joten rukoilin todella että päästäisi kyytiin, että ehtisin tutustumaan rataan. Mahduttiin sitten viimeisten joukossa lauttaan.
Tutustumisen oli määrä alkaa viideltä, ja me oltiin perillä viittä vailla viisi! Pienoinen kiire siinä tuli, joten äitille vaan kisakirja käteen ja iskälle koira. Minä juoksin sitten äkkiä radalle tutustumaan.
En tykännyt radasta yhtään. Jotenkin tönkkö, vaikka vaikuttikin helpolta.
Ehdin hieman ottaa kontaktia koiraan, mutta startti olikin melko pian tutustumisesta. Jaffa ei nähnyt edellisen suoritusta, joka eisiis kuumentanut sitä liikaa. Se siis jopa kuunteli radalla, eikä vaan sinkoillut ensimmäisille esteille mitkä näki.
Kepit oli aikalailla alussa, ja yritin saada sen hyvässä kulmassa, mutta eiköhän se sitten herpaantunut ja kolmannessa välissä jätti suorittamatta. Tästä siis vitonen.
Loppuun asti virheetön, mutta hidas rata.
Tuloksena 5 virhettä, ja 0,82 sekuntia yliaikaa.
Lähdin sitten selvittelemään majoitustani, ja siinä kun juoksin Hauliodon rantaa edestakaisin, kuulin että me sijoitutiin! Myöhästyin palkintojenjaosta, mutta sain sitten palkinnot myöhemmin. Toisia siis oltiin :)
Loppupäivän talkoilin, ja illalla sai Jaffakin tulla mukaan iltamiin viettämään juhannusta (kuten sukeltelemalla kiviä pohjasta).
Yöllä Jaffa oli levoton. Tahtoi vain leikkiä Rulla belgin kanssa.
Lauantai aamuna Jaffa oli ihan poikki, eikä halunnut nousta ylös valvomisten jälkeen.
Tehtiin hyvät alkulämpät ja siirryttiin kisapaikalle, jossa alkoi 9 aikaan B-radan tutustumiset.
Tämä Jari Tienhaaran rata tuntui jo vähän kivemmalta. Tosin heti alkuun oli keinu, josta en tykännyt yhtään.
Vauhti oli jo vähän parempi, joten irtoamisetkin sujui.
Olin ainoa joka veti kepit varmanpäälle, helpommasta kulmasta. Siitä oli kuitenkin vaikea edetä seuraaville esteille, mutta eipähän ainakaan tullut kepeillä virheitä, toisin kuin muilla ;)
Olin myös tyytyväinen että sain vietyä koiran puomin sijasta putkeen, joka oli aika iso houkutin.
Nollahan siitä sitten tuli! Nyt ratakaisi enää aika, koska aikas moni sai nollan.
Mutta yllettiin hienosti kolmanneksi, ja saatiin LUVA! (tulokset)
Iltapäivän talkoilin ja keskityin tulevaan, viimeiseen rataamme.
C-kisa, hyppyrata. Tuomari: Eevaliisa Pohjanen.
Jaffasta näki kuinka pitkä päivä jo painoi sitä, ja oli siksi yllättävän tyyni. Radalla se kuitenkin jaksoi vielä painaa, ja olikin yllättävän nopea.
Kepit oli vähän sitä sutätä mutta menipä kuitenkin.
13-14-15 oli melkosta säätöä kun koira vaan pinkoi, joten jouduin korottamaan ääntä. Hyvin kuitenkin meni loppuun asti ilman virheitä. Sitten vaan odoteltiin aikoja.
Tuloksena 0 LUVA sijoitus 3 ja SERTI!
Olisko paremmin voinut mennä?! viime viikolla valioituminen, ja nyt luokkanousu. Kyllä Jaffa on nyt tsempannut oikein urakalla.
27. kesäkuuta 2010
22. kesäkuuta 2010
Rovaniemi KV
Lauantai aamuna auto suuntasi kohti napapiirin messualuetta.
Parsoneita 16, joista 6 uroksia. 3 oli jo valioita, joten 2 Jaffan lisäksi pystyi ottamana sertin.
Jännitys oli aivan sietämätöntä. Ensimmäinen nuori sai EH, joten enää jaljellä olivat 2 avoimen urosta.
Avoimessa luokassa tuomari Vigdis Nymark Norjasta tutki Jaffan tarkkaan. Pyöritti 3 kierrosta + edestakaisin. Ilmeisesti halusi olla varma laahustavan ja kyyryssä kulkevan Jahvan liikeistä. Lopulta pitkän seisotuksen jälkeen saatiin se ERI. Toinen Tallitonttu sai EH, joten meille luokkavoitto.
Paras uros luokassa olikin vain 4 koiraa, joten ehditiin jo fiilistellä sitä sertin saamista, kun muut 3 olivat valioita. Jaffa sijoittui kolmanneksi ja sai sertin! Samalla siitä tuli SUOMEN MUOTOVALIO!
Arvostelu: Erinomainen turkki, hyvä pää, hyvä ylälinja, hyvä tempperamentti, hyvät liikeradat.
Tulos: ERI AVK1 PU3 SERT --> FI MVA
Arvostelu on todella lyhyt, mutta samapa tuo. Pää-asia että saatiin Jaffasta se muotovalio leivottua (kymmenes kerta toden sanoo).
Nyt me suunnataan Ylivieskaan heinäkuun lopussa. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa valioluokkaan! Sinne mennään vaan viettämään hauska päivä kivassa seurassa, ja sitten nämä näyttelyt ovatkin ohi.
Lisää kuvia täällä.
Rovaniemeltä matka jatkui Kemijärvelle mökkeilemään. Niilo oli ekaa kertaa mukana, mutta pysyi silti hyvin rajaamattomalla tontilla. Kyllähän se välillä lähti pidemmille tutkimusmatkoille, mutta niinhän se pitääkin :D en siis tohtinut takisin huutaa kun tuli omia aikojaan.
Pojat sai tutustua poroihin, mutta ulkona oli se ikävä puoli että molemmilta pojilta söivät mäkäräiset mahat aivan verille. Onneksi parantuivat nopsaan :)
14. kesäkuuta 2010
Uusi ulkoasu
Huomatkaa meidän uusi kesäisempi ulkoasu! Yläkuva on kyllä aika hassusti yksinään, mutta en saanut sitä sen kummemmin tiivistettyä.
Viimeviikon torstaina Hanne tuli junalla meille järkkäilemään mätäreitä. Kiitos siitä hänelle koska en olisi selvinnyt ilman järkkäilyapua. Ja toki iso kiitos muille tapahtumapaikalla olleille!
sain myös yhden kuvan Hannen huippu putkella, arvatkaa olenko nyt vain surffaillut uutta obiskaa :p
Löysin kirpputorilta koirien puisen aktivointipelin, jossa on tarkoitus nostella puupalikoita että saa namin. Pojat kyllä haisto namit, mutta se palikan siirtäminen olikin vähän mutkikkaampi juttu.
Kokeiltiin raapia, nuolla, nakertaa ja peräti hyppiä pelin päällä mutta ei se nami tullu.
Sitten Jaffa jotenkin tajusi että se palikka pitää ottaa suuhun ja nostaa ylöspäin. Niilolla ei siihen sitten mitään asiaa ollutkaan kun oli tosikyseessä.
Otin videotakin, koska myin pelin mätärissä eteenpäin ;D
Tänään maanantaina tokoiltiin taas ostyllä hyttysparven keskellä.
Päivän juttu oli liikkeestä maahan. Tässä meillä on tapahtunut edistystä, koska Niilo on oppinut tarkkaavaisemmaksi, ja sämpsähtää heti käskystä maahan (ennen odotti että sanon käskyn loppuun). Vielä pitää kuitenkin harjoitella vaihetta jossa palaan koiran luo, koska saattaa satunaisesti nousta istumaan. Paitsi sitäkään ei tee enää kauheasti.
Sitten vielä varmisteltiin käskyä antamalla muita jäävien liikeiden käskykjä, kuten istu ja seiso, ja palkkasin vain nopeista maahanmenoista.
Liikestä istu on tosiaan jo hyvällä mallilla, vaikka se asentoon meneminen onkin vähän kankalaa, niin Niilo ainakin tunnistaa oikean käskyn.
Eilinen päivä menikin Muhoksella tyhmänäyttelyssä kun olin toista kertaa harjoittelemassa kehäsihteerinä olemista. Ei ne ulkomaalaiset tuomarit niin pahoja olekaan kun molemmilla on yhtä pääd english :D

9. kesäkuuta 2010
Möllit
Tälläviikolla en ole vaivautunut mihinkään reeneihin, joten korvasin ne keskiviikon epävirallisilla.
Medi möllejä oli 20, ja me aika lopussa. Jaffa ei jaksanut odottaa yhtän, vaan kuumui muiden suorituksista.
Lähdössä oli vähän vaikea saada kontaktia, mutta onneski jäi paikalleen vaikkei kuunnellut istu-käskyä.
Vauhti oli Jaffalla tosi hyvä. Ei mikään revittävä, eikä mikään löntslönts. Ehkä olis saanu paremmin irrota, mutta rata oli vahän selanen että itse piti olla kokoajan edellä.
Lopussa sitten se harmillinen kielto putkelta. En tiedä oliko ohjauksessa mätää, enkö ohjeistanut tarpeeki vai eikö se vaan halunnut sinne?
Jokatapauksessa hieno rata, vaikka oma ohjaus oli taas tuota kisaohjausta, eli panikoimista.
Huomenna koittaa sitten mätsäripäivä jossa olen itse mukana.
Tässä kuva suunnittelupäivästä, kun Niilo valitsi jo etukäteen voittoruusukkeensa.

5. kesäkuuta 2010
Niilo kontaktoi ja Jaffa possuilee
Jaffa on lihonut kuukaudessa KILON! painoa nyt 9,5kg, ja sen kyllä huomaa :D
Helmikuussa arvotelussa luki "llian laiha", ja siitä lähtien se on syönyt Hevi Neuta, eli sitä kaikista rasvaisinta neuta. 2 viikkoa näyttelyyn, eli lenkkipolut kutsuu!
Maanantaina tokoiltiin ostyllä. En kyllä muista kamalasti mitään muuta kuin että otti hirveästi häiriötä lentelivistä lehsitä ja hyttystistä. Nuori koira jakaikki liikkuva kiinostaa (jopa kastematoja on kiva seurata kun ne myllertää). Kotona siis tehdään pitempiä reenejä, ja reeneissä sitten otan lyhyitä ja helppoja sessioita että onnistumisia tulis enemmän.
Alkutunnista Niilo ei vapaa-käskyn jälken kertaakaan alkanu haiteleen maata, vaan sievästi istu jaodotti vaikken sille mitään sanonut.
Saatiin näyttää kaikille onnistunut liikkestä seiso. Se on meillä koko ryhmästä eniten hanskassa. pari hassua askelta ottaa käskyn jälkeen, mutta muuten ok.
Lopputunnista, kun seuraava ryhmä alkaa kokoontua kentän viereen, Niilo ei tahdo pysyä nahoissaan, ja muutenkin on melko väsynyt niin ei ylensä mitään tehdäkään.
Tiistaina jatkettiin pitkästä aikaa puomin kontaktien työstämistä. Siitä video.
Aloitin kosketusalustalla kontaktin päässä, ja otettiin pelkästään on/off toistoja.
Seuraavaksi nostin sen puomin päälle ja toistin käskyn joka on kosketus alustalla, eli "koske" ja sinnehän se meni koskemaan ihan oikeaan asentoon.
Seuraavaski pidensin välimatkaa koirasta, ja lopulta pystyin kuin pystyinkin juoksemaan sen ohi. Kävin aina palkaamassa kun pysyi kontaktilla vaikka tein minkälaista kuperkeikkaa kauempana.
Ihanaa kun loma on alkanut!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)