24. toukokuuta 2015

Terveystarkastuksissa

Sanotaan että matoeläimet ovat selkärangattomia. Kuitenkin luustokuvissa näkyi kaikki nikamat paikallaan, lonkat tiiviit ja nivelet kauniin pyöreät, myös kyynärissä. Silmät peilattiin terveiksi (ei edes ylimääräisiä ripsiä) ja polvet ovat kestäneet väräsäärisen menoa. Koiralla ikää nyt muutamaa päivää vaille 1v 6kk. Kuvaaja Kaisa Wickström, Animagi Oulu.

Kaikkien niiden hyvien uutisten jälkeen tuli yksi mutta. Se mutta näkyi lonkkakuvassa, nimittäin LTV3. Eli nikaman epäsymmetrisyys.



"ELT Anu Lappalainen, Helsingin yliopisto
Välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on yleinen synnynnäinen ja perinnöllinen nikamaepämuodostuma, jonka periytymismekanismia ei tunneta. LTV:llä tarkoitetaan nikamaa, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Välimuotoinen nikama voi olla viimeinen lannenikama (L7), jolloin puhutaan sakralisaatiosta tai ensimmäinen ristiluun nikama (S1), jolloin puhutaan lumbalisaatiosta. Muutos voi olla symmetrinen eli samanlainen oikealla ja vasemmalla puolella tai epäsymmetrinen, jolloin selällään otetussa röntgenkuvassa nähdään puoliero. Diagnoosi tehdään usein lonkkakuvasta, josta voidaan nähdä koiran ristiluu ja lanne-ristiluuliitos yhdestä suunnasta (”ylhäältäpäin”). Joillain koirilla lannenikamien lukumäärä on poikkeava, normaalin 7 nikaman sijaan näillä koirilla on 8 tai 6 lannenikamaa. Tämä on yksi LTV:n muoto ja se voidaan nähdä sivusuunnasta otetusta röntgenkuvasta (koira on kuvattaessa kyljellään), jossa ristiluun lisäksi näkyy koko lanneranka.
LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja ainakin saksanpaimenkoirilla sen yhteydestä selkävaivoihin on tutkimustietoa. LTV altistaa lanne-ristiluuliitosalueen varhaiselle rappeutumiselle, minkä seurauksia voivat olla takaselän kivut ja pahimmassa tapauksessa takajalkojen halvausoireet. Hoitona käytetään lepoa ja kipulääkkeitä ja vakavimmissa tapauksissa leikkaushoitoa. Kotikoirina sairastuneet koirat pärjäävät usein melko hyvin, mutta ennuste paluusta harrastus- tai työkoiraksi on epävarma."
Tässä voi olla vastaus matosen huonoon liikkumiseen, ja siihen miksi se on lähes aina jumissa. Ollaan käyty nyt kahdesta FysiOtuksessa, jossa se on saanut myös laserhoitoa. Nyt sitten mietitään minkälainen tulevaisuus tällä harrastuskoirala on. Ehkä eniten merkkaa 1.6. tehtävä mittaus agilityn osalta. Sitten alkaa punnitseminen, jos koira onkin maxi.
Tässä vielä muut kuvat. ja huom, virallisia tuloksia ei ole vielä tullut Anulta.







6. toukokuuta 2015

Tornion vappuralli

Voi harmituksen harmitus! Pitikin mennä sössimään juuri ne kisat joissa meidä piti onnistua, ja joissa meidän piti tehdä nollia, ja joissa meidän piti voittaa. Mutta, nyt täytyy vain todeta että aina ei voi voittaa. Typeränä en osannut tankata päivään. Ensimmäinen startti oli 14:00 joten kyllähän se nälkä tulee jos syö vain kaurapuuroa aamulla, ja yleensäkin valmistautuu päivään niinkuin startti olisi 10:00. Tämän seurauksena jalat oli hapoilla ja voimat nollassa eli spurtit teki tiukkaa. Sitten kun vielä yrittää selvityä viidestä suht suoraviivaisesta radasta täysillä, niin ei se ole kiva tunne, ei yhtään.

Lyhyesti: mahkut kolmeen sertiin, ei voitettu yhtään. Osallistujia 10 per. rata, niin johan se pistää mietityttämään. Siellä nyt vaan sattu olemaan kovia koiria vastassa, ja Jaffan kontaktit oli taas sitä samaa vanhaa. Niilo hävisi sekunnilla hyppysertin. Sekin oli viimeinen rata koko päivälle, että jos olisin ollut juoksukuntoinen niin varmasti oltais saatu sen verran kiinni.