6. toukokuuta 2011

Vitoskirous jatkuu

Eilen käväistiin iltakisoissa kassilla omalla kesäkentällämme.
Tuomari Mika Moilanen ja hyppyrata. Ihanneaika 44s

Tulos: 5rv (-0,02) sij.5/7 :: VIDEO

Ennen starttia Jaffa oli ihan hyvässä vireessä. Se ei kuumunu liikaa kaikesta mitä näki, joka varmaankin johtu omasta rauhallisuudestani (tai ainakin yritin viestiä sitä koiralle).

Heti lähdössä olin 2 sadasosaa liian myöhässä ottamassa haltuun, ja koira veti kakkosen pitkäksi. Siinä siis inhottavan tiukka haltuunotto, jolloin koko radan sujuvuus karkasi käsistä. Tosi tönkköä hölkkämenoa kokoajan, enkä saanut omaa ohjaustani kunnolliseksi.
Itse virhe tuli siis ekalta putkelta, kun Jaffahan ei kestä sitä että vain näytän sille sen putken pään. Aina me otetaan tuosta putkelta se kielto! Näitä olen yrittänyt harjoitella, mutta en oikein saa ikinä sitä samaa tilannetta aikaiseksi kuin kisoissa. Tässäkin se kävi putkessä, ja tuli heti takaisin kun näki että lähdin pois.

Tavoitteena oli että ei oteta kieltoa kepeiltä. No, miten niistä vois kiellon ottaa ku koiralla ei ole niihin edes vaihtia, josta johtui haju ennen muuria. Kepeillä koira haisteli myös, mutta tällä kertaa käskytin postitiivisella mielellä, ja sain sen keskittymään.

Erityisen ylpeä olen takaaleikkauksesta pussiin, ja puolivalssista viimeisellä putkella. Niin ja alun jaakotuskin onnistui jotkenkuten. Loppusuora oli hauska, vaikka näin jälkeenpäin olisin voinut tuon käden pitää ihan alhaallakin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti