29. toukokuuta 2011
Hei me reenataan!
Torstaina oli rallytokot, ja ihan mukavasti meni. Tehtiin heti alkuun rata, jossa N oli kivasti kuulolla. Lisäksi reenattiineteen tulemista ja sivulle tulemista oikealta. Uutena koiran kiertämistä jäävien käljeen. Seisominen tuotti ongemia, kun se nenä ei oikeen sysyny paikallaan, jollonka piti vähän siirtyä että näki minut kunnolla. No, onneksi se jäävä onnistui.
Ollaan nyt reenattu eteen tulemista, kun se tuntuu olevan niin kauhean pelottavaa. Kentällä opetin sen laittamaan pään jalkojeni väliin, j aistumaan siihen, mutta kotona opetin uuden tavan. Nyt se tulee seisomaan mun varpaiden päälle, ja istuu siihen :')
Perjantaina piiitkästä aikaa hallille agiliitämään Jaffan kanssa. On siitä jo 5 viikkoa kun siellä ollaan käyty. Jenna oli tehnyt meille kivan radan jota sitten tehtiin. Vähän oli poika lahnana kun oli lämmin ja ylimääräistä kylkiluiden päällä. No pääasia että koiralla oli kivaa, ja että se teki kepit kunnolla! Videota joskus.
Jaffan kontaktiprojekti jatkuu. Ihan kivasti se meni, mutta jää ärsyttävästi himmaileen joskus huipulle. Käskykin pitää karjua että pysähtyy, tai edes lähtee ottamaan kontakteja.
Tänään kassin epiksissä menin Niilon kanssa mölleihin. Poika oli erittäin pätevällä päällä, ja juostiin rata vaikka en käynyt edes tutustumassa, ja edellisestä treenikerrasta on se 5 viikkoa.
Niilo juoksi ihan täysiä ja irtosi putkille mallikkaasti!
Tulos: 0 (-6,53) sij. 1/13!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti