22. toukokuuta 2011

Yksi hypäri vain



Koska Jaffa ei osaa kontakteja, otin yhden startin tälle päivälle OKK:n kisoihin. Se olikin kivasti viereisellä kentällä.
Päivä oli tosi kuuma ja aurinkoinen. Jaffa oli oikein kivassa vireessä, tosin vähän läkähtynyt, mutta kiva kuitenkin. Niin mehän ollaan nähty esteet viimeksi 2 viikkoa sitten kisoissa, joten kummoisempia odotuksia ei ollut. Sitten kun näin sen radan niin iski sellainen fiilis että mehän otetaan tästä se nolla!



VIDEO
Aivan ihana rata, jota kyllä tykkäsin juosta. Ei liian helppo, mutta ei mitään ärsyttäviä estekulmiakaan. Kivasti meni siihen asti kun oltiin kepeillä, ja koira jätti tokavikan välin suorittamatta. Otin kepit sitten uudestaan, mutta siinähän meni aikaa. Loppurata meni puhtaasti. Tein 13-14 persjätön, joka onnistu kivasti. 18-19 valssi.
Eli tulos 5 aika 41,29 sij. 6/8. Olihan tuo sen verran kovatasoinen kisa, että ei oltas millään pystytty vetään kärkipaikka vaika se nolla olisi tullutkin.

Huomasin että kisoissa ohjaamiseni on siksi outoa, kun mulla on niin kova kiire. Tästä pitäisi päästä pois. Sen huomaa siinä että en saa rytmiä kohilleen, ja esteillä en ohjaa juurikaan. Jaffa vetää tuossakin videossa kaikki esteet pitkäski.

Ostin kisapaikalta tälläisen treenitaskun kesän helteitä varten. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti