2. elokuuta 2010

Komea pallipuoli


Kuva ©Jenna

Elokuun kunniaksi kävimme Niilon kanssa pyörähtämässä OSTY:n mätsärissä.
Osallistuin extemporee sen kanssa myös Junior Handleriin. Siellä osallistujia taisi olla 10.
Niilo ei oikein muistanut miten sitä pitikään ohuen narun nokassa olla. Se venkuili ravatessa, mutta ei onneksi pistänyt persettä kenttään.
Pöytäkin vähän hirvitti, kun se keikahti aluksi, ja hampaitakaan ei suostunut näyttää.
Seisomiset meni kuitenkin paremmin. Jaksoi odottaa kaua enne kuin vapautin sen namille.

Päästiin neljän parhaan joukkoon, joka oli suuri yllätys. Sitten neljästä karsittiin vielä yksi, ja lopulta tuomari mietti järjestystä. Todella pitkä kisa oli, ja Niilo meinasi väsyä seisomiseen.
Sitten kun meidät kuulutettiin voittajiksi, olin aivan puula päähän lyöty. tuomari vain sanoi että esitän noinkin nuoren koiran todella hyvin, ja että koira on hyvin kaunis.
Palkinnoksi kaikkea krääsää, joita pikkusisko haali omansa. Minä pidin leffalipun ;)

Sitten melkein heti oli pienten pentujen vuoro. Näitä taisi olla reilu 20.
Me saatiin vastaan toinen parsoni (vai oliko se pihakoira?). Niilo oli jo niin puhki että sitä sai retuuttaa miten päin tahansa :D Pöydällä tuomari kysyi että "Onko tämä se sama koira? se 8kk?" minä vaan äkkiä siihen tettä "juu!", ja hetken päästä tajusin että luuli Niiloa reilu 3kk vanhemmaksi mitä oikeasti :o No, me saatiin sitten se punainen nauha.

Puanisten kehässä koiria oli reilu 10, ja päästiin neljän parhaan joukkoon. Tuomari tarkasteli vielä liikkeitä, ja sijoitti sitten koirat. Niilo oli toinen, ja hävisi venäjäntoylle.
Tuomari sanoi että todella komea koira, ja harmi että toinen kives puuttuu. Seli seli, ei halunnut meidän voitta kun voitettiin jo JH :D
Saaliina siis JH1 ja PUN2 josta saa olla kyllä tyytyväinen!

ps. Niilo söi siskon syntääreillä violetin ilmapallon, eilen mätärissä sitten sen kakan mukana tuli VIHREÄ ilmapallo! Edelleen odotellan sitä viollettia...

Loppuun vielä kuva meidän virallisista palkinnoista...

4 kommenttia:

  1. Onnea paljon, nyt vaan mätsäreitä kiertämään ja voittamaan se BIS1 ! :)

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Pitää nyt ihan kommentoida, tosi hienoja parsoneita ja ihana harrastusblogi ! Itselläni on 4v lagottonarttu ja 4kk parsoni, joten kivaa lukea toisten blogeja, kun mekin agilitykentillä pyöritään :)Saanko lisätä teidät linkiksi omaan blogiini niin muistan seurailla? t. Oona (www.hissutus.blogspot.com)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia, linkitän teidät kunhan päivitän blogia seuraavan kerran :) Myy on kyllä kaunis parsonineito ja näyttää jäävän sileäkarvaiseksi. Harmittaa kun en tunne Oulun seudulta parsoniporukkaa, olisi mukavaa nähdä rotutovereita. Teidän agilitykalenterissa näkyykin nuo 28.8 Haukiputaan agilitykisat, tuun sinne kattomaan tai sitten starttaan lagottoni kanssa siellä. En ole vielä päättänyt ilmoitanko vaiko en :D

    VastaaPoista
  4. Ja unohtuipi mainita, että jos tuo sun myytävänä oleva hurtan fleecehaalari vois olla Myylle jossain vaiheessa sopiva niin voisin olla kiinnostunut :)

    VastaaPoista