Uhmaikä alkaa jo painaa. Pikkumusta on alkanut reipastua vähän pelottavalla tavalla. Se ei enää arastele vastaantulevia, vaan niiden lähelle voi ihan hyvin mennä haukkumaan. Ja kyllä, haukkuminen on nyt se juttu. Mutta aika hyvin se hoksaa esim. hallilla hiljentyä kun on pahimmat poksut saanut suustaan. Minua se testaa viemällä tavaroita sängyn alle, ja napsimalla hanskoista. Ruokapöytäkin on jo huomattu, kun siellä on yleensä kaikkea ihanaa herkkua. Siinä onkin omassa päässä haastetta, että kieltääkö huutamalla nimen, vai EI! Koska se Matonen tulee melko herkästi.
Ollaan me kuitenkin jaksettu treenata, kaikkea muuta paitsi hihnassa vetämättömyyttä ;) Eilen olisi ollut pentukurssin eka kerta, mutta pöhkö luulin että se on tänään, ja sitten harmiti, kun asian tänään tarkistin :/ No, me treenattiin kotona.
Perusasentoa lähdettiin tekemään laatikkomenetelmällä, jossa Niilo oli aikanaan pro. Mato ei oikein tajua tuota itsenäistä pyörimistä, mutta kyllä se takapää heiluu ihan kivasti. Perusasento on tiivis mutta vielä vaatii käsiapua, joka mua harmittaa aika paljon.No, tätä me työstetään vielä piiitkään.
Maahanmeno on yllättävän haastava. Se hoksasi sen kyllä jo kotiuduttuaan, mutta tekniikkana on I-M eikä S-M. Käsiavulla menee sujuvasti nokka edellä, mutta heti kun yritän tarjoamisen kautta, niin se perse tipahtaa aina kun se miettii jotain. Kosketusalusta on toiminut pienenä apuna.
On/off asentoa treenattiin hieman myös. Olen saanut tehtyä kosketusalustasta kivan, ja että sitä pitää vimmatusti kosketella niin saa namia. Ei siis tuottanut veikeuksia vaikka takajalat olikin ylempänä. Pitää vaan alkaa pyytämään siltä asentoon menoa. Tarkoitus on sitten joskus opettaa puomille on/off, mutta tähän asti olkoon laatikkotreeni nimeltään :)
 |
| Käsin Matoa istumaan... |
 |
| Pissatauko |
Sitten Niiloa...
Käväistiin viikonloppuna Seppo Savikon koulutuksessa. Yhtenä päivänä vaan, ja sekin oli jo antoisa. Puheenaiheena jälleen meidän liikkuvuus, mutta tällä kertaa minua potkittiin persuksille. Nimittäin minun pitäisi opetella uudenlainen äänenkäyttö radalla. Minähän en juurikaan sano esteiden nimiä, paitsi erottelut ja kepit. Äänensävyssäni on liika turhautumisen tunnetta koiraa kohtaan, jota täytyy vetää perässä, mutta siihen minun on vaan totuttava. Nyt alkaa sitten koiran tsemppaus, ja kehumine oikeissa kohdissa. Täytyy myös opetella tekemään radasta nopea suoritus, eikä edetä nopeasti. Videomateriaalia ei ole mutta eipä siellä ihmeellistä ollutkaan. Hyvää rataa tehtiin ja koiralla oli kivaa.
Aan kontakteista sen verran, että vaikka viimepostauksessa sanoin jatkavani Jennan ohjeiden mukaan, niin sovellan sitä vielä. Koiran hetsdaus jatkuu, mutta opetellaan aa jälleen kerran kokonaan uudestaan. Annan Niilolle anteeksi ja päästän sen tekemään kolme laukkaa.
Syyt:
1. Radalla se ei saa kunnollista vauhtia jotta osaisi ponnistaa kunnolla harjan yli.
2. Sen vire lopahtaa aina ennen aata.
3. Hellekisoista puhumattakaan.
4. Loppujenlopuksi koiran fysiikka ei riitä.
5. Minun aika ei riitä, etenkin kun arvokisoihin on 3kk aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti