26. maaliskuuta 2013

Ravuriko

Viimeviikolla meillä kävi uusi hieroja, siis minulle uusi. Johanna Hurskainen Koirasi ilonasta. Ajattelin että nyt olisi taas hyvä aika tsekata koiruudet läpi, varsinkin Jaffa joka makasi 5 päivää Liettuan reissun aikana. Eipäs sieltä sitten kuitenkaan löytynyt mitään ihmeempää. Perus kireyttä, ja alaselän kohdalla nosteltiin päätä. Hyvä rentoutusharjoitus taas Jaffalle, kun se ei aina malta asettua.

Niilo sitten olikin aivan eri maata. Se nimittäin huusi! Oli raukka niin jumissa, niiiin jumissa. Johanna vain totesi että nyt pitäisi pojan päästä ravaamaan. Se nimittäin peitsaa, ja vapaana ollessaan laukkaa, joten eipä ihme että selkä menee lukkoon. Tiesinhän minä sen, ja viime päivinä olenkin kauhistellut tuon koiran liikkumista. On se sen verran eri maata mitä Jaffa, joka ei oo koskaan edes peitsiä nähnytkään. Tämä oli nyt se viimeinen herätys minulle, kun tuomio annettiin. Parin viikon päästä mennään uudestaan avaamaan viimeisetkin kireydet.

Hieronnasta noin kolme päivää varasin ajan Hundspahan, jossa tarkoitus oli juokumatolla saada kunnon ravi. No, lähinnä tämä eka kerta meni laitteeseen tutustuessa, koska meitä vähän jännitti. Niilo ei oikein osannut rentoutua, ja namitkaan ei jokavälissä kelvannu (ihme). Mutta heti kun minä otin narusta kiinni ja naksuttelin vähän niin johan saatiin mattoon lisää spiidiä. Kunnon ravia tehtiin reilu 5min. Kokonaisuudessaan matolla oltiin vartti. Sitten heti ulkona vähän jäähdyteltiin ja jatkettiin ravaamista. Tarkoitus olisi aloittaa ravikuuri nyt kun lumet ovat sulaneet. Saan pyörällä paremmin tasaisen vauhdin ja edelleen jatketaan juoksumatolla käymistä. Jaffakin pääsee mukaan kokeilemaan seuravalla kerralla.

Oli virhe ilmoittaa Niilo pääsiäiseksi Pelloon kisaamaan, koska nyt ei päästä edes kunnolla treenaamaan, ja kontaktit on kesken. Yritän nyt kovasti saada raviaraviaravia.

Lauantaina otin hieman laatuaikaa Jaffalle ja lähdin sen kanssa kahdestaan OKK:n epiksiin. Sain rauhassa keskittyä sen käytökseen hallissa, ja hallintaan muutenkin. Mentiin vain kisaavien rata jossa tarkoituksena oli rauhoittaa koira lähdössä, ja ohjata mahdollisimman rauhallisesti ja selkeästi. Tavoitteena oli myös kunnolliset kontaktit, mutta melko paha maku jäi näistä. Olin silti vähän hermona, koska en yhtään tiennyt miten koira käyttäytyisi, joten ohjaus oli lopulta vähän hosuvaa, ja lopun valssikin oli rumarumaruma.

Kuitenkin, sij.1/15 (-11,00)



Niilo has some prolems with his movement. Always on a leash he is pacing, and free he gallops (?).
Last time when Niilo was on a massage, he had so thigt mucsles that he cried. Now we hawe been ones on a treadmill, and whenever bossible I try to get him to trot.
It was mistake to inform Niilo to Pello because of movements, and also our contact are unfinished.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti