11. huhtikuuta 2010

Kuratreeniä

Jee, kevät on tullut! Ihana vaan pestä poikia tyyliin kolmesti päivässä. Siinä on sitten lenkkimotivaatio koetuksella...



Treniviikko alkoi tiistaina Jaffan agireeneillä. Mentiin jotain pientä rataa, jossa oli sitte 5 erilaista rataa. Koira oli mukana ihan hyvin, mutta vauhti hiipui kokoajan, eli vitos radalla se vaan hölkkäili menemään. Kepit tökki tosi pahasti, varsinkin avo kulma.

Perjantaina tokoiltiin Niilon kanssa kassilla. Liikkeestä seiso palauteltiin mieleen, ja ihan hyvin sisäisti. Vielä ottaa jonkiverran askelia käskyn jälkeen, mutta sekin on parempaan päin.
Luoksarit ei oikein toiminu. Jäi hyvin istumaan, mutta kun annoin käskyn ja liikuin taaksepäin, ei koira hievahtanutkaan. Otettiin sitten niin iloisesti se luoksetulo, että varmasti tuli. Muutaman toiston jälkeen tuli hyvin sivullle ilman apuja. Ja vaihdista ei ole puutetta :D

Treenin jälkeen Jenna tuli koirineen agittamaan. Tein vähän rataa Ramille, ja annoin neuvoja.
Sitten alkoi se katastofaalinen osuus, kun päästin Niilon irti, että voitais ottaa irtoamisia. Mitä tapahtuikaan koiralle joka ei normaalisti karkaile muiden luo? Agilitystä ei tietoakaan kun koira piti koiria vaan silmällä. Ehkä sillä oli massu täynnä tokoreeneistä, ja voi olla että se ei enää jaksanut keskittyä. Pitää siis harjoitella tätä agitusta häiriössä, vaikka pihalla Jaffan kanssa ollaankin hypelty.

Sunnuntaina oli nuorisojäsenille koulutusta.

Perus kiva rata, ei siinä mitään, mutta koira ei oikein kulkenu kepeillä (taaskaan).
Siksipä otettiin ratojen jälkeen keppejä yksittäisenä esteenä kanaverkoilla.
Aluksi hyppeli ohjureiden yli, mutta lopulta tajusi idean, ja haki hyvin kaukonakin oikeaan väliin. Lopuksi saatiin kivasti vauhtiakin.

Keinuakin otettiin varmaan sata toistoa, ja saatiin siitäkin melko itsenäinen. Pari kertaa kokeiltiin niin että koira juoksee ihan perälle, ja siitä keinu alas, mutta ei toiminut koska arkaili aina siinä kriittisessä kohdassa.
Kerrankin koin että saatiin jotain aikaan. Mahtavat reenit, kiitos Senni!
----
Niilo on nyt aivan eri koira kun olen saanut sitä nypittyä. Karva on aivan uskomatonta!
Jaffan karva on sen rinnalla jotain aivan järkyttävää. Kuvia sitten 8kk päivänä :)

1 kommentti:

  1. Ihana kuva tossa ylhäällä, aika iloiset ilmeet kurakelien kunniaksi :DD.
    Kiva muuten toi rata, vois joskus kokeilla tehdä kuhan ulkokausi alkaa..

    VastaaPoista