2. lokakuuta 2009

Keinukammo poissa!

Loka kuuta mennään, ja ilmat on jo tooosi kylmiä. Eilen oli taas ohjatut reenit Serti-areenalla ja näpithän siinä jäätyi.
Otettiin monta pientä harjoitusta.
Ensin oli eteen-meno harjoitusta ait-putki-aita harjoituksella reilun kokoisilla väleillä. Ekan ja tokan kerran kokeilin kupilla, ja nappiin meni. Kolmannen kerran kun ei ollu kuppia, niin viimeisellä aidalla lähti hortoileen, mutta korjasi hyvin, ja hyppäsi uitenkin yli :P

Toinen harjoitus oli aita-aita-rengas-Uputki-aita-aita. Tarkoituksena oli ohjata koira renkaalle, sillä vieressä oli putki ja puomi. Tosi hyvin Jaffa kyllä meni renkaasta, mutta kauko ohjaus putkelle meni mönkään, kun välissä piti pysähtyä pissalle -.-
No, otettiin uusiksi ja loistavasti meni. Pääsin itsekkin koittamaan jaakotusta :P

Kolmas ja viimeinen harjoitus oli vähän kinkkisempi siinä mielessä, että putken suu oli poispäin edellisestä esteestä. koetin sylkkäriä, mutta eihän se sitä älynnyt että ensin pitäis muka tulla kohti :D Toisella kerralla sitten vain ohjasin sen sinne helpoimman kautta.

Odotellessa otettiin keppejä. Jokainen kerta meni ihan nappiin, eli vauhtia oli.
Sisään menot eri kulmista tuotti hankaluuksia. Varsinkin jyrkemmistä kulmista muutama ensimmäinen keppi meinasi jäädä tekemättä.

Keinuakin otettiin toosi monta toistoa. Yritin siis lievittää sitä lievähköä keinukammoa.
Alussa arkaili tosi paljon, eikä uskaltanut tulla edes puoleen väliin.
Yhden kerran tipahti, kun painoa ei ollutkaan tarpeeksi.
Kuitenkin syötin nameja sillä aikaa kun keinu rymähti maahan, niin se tepsi. Jaffa oli näiden toistojen jälken innoissaan siitä kun piti odottaa laudan päällä että se rymähtää :D
Kehuin myös kun muut rymäytteli keinua, koska Jaffa on aina säikähtänyt tätä.

Puomiakin otettiin itsenäisesti, jä tämähän mene jo täydellisesti.

A on vielä hakusessa. Mutta tälläkertaa yritin saada sen 2on/off asentoon niin että menen alastulolla ns. jaffan yläpuolelle, jolloin se katsoo ylöspäin, ja jarruttaa ettei törmäisi minuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti