16. kesäkuuta 2015

Jaffa SM-19

KUVA

Upeat kotikisat takana! Koko viikonloppu tuli vietettyä kisoja katsellen, mitä nyt perjantain kisat jätettiin välistä.

Lauantaina joukkuekisoissa vedettiin Niilon kanssa kassin mini-joukkueessa nollatulos mukavalla -2 ajalla. Ihan täyttä ei menty mutta haastavasta radasta selvittiin mainiosti. joukkeen sijoitus 29. Medijoukkue sijalle 41, jossa Jaffa vähän viihdytti yleisöä kymmenellä virheellä. Lainakoira Usvalla hyllytettiin myös.

Niilon rata

Kuva Elsi Pulli

Sunnuntaina kisattiin yksilönä. Jaffa aloitti aamun tekemällä nollan medien hyppyradalla, sijoitus 24. Se oli kyllä aivan loistava rataprofiili meille, ja luulen että jonkilainen flow-tunne saatiin aikaiseksi, koska me vedettiin ihan täysiä ja apinanraivolla. Aika alittui juuri ja juuri, 0,98 sekuntia, että oli se tosi tiukka ihanne. Nostettiin sijoitusta finaaliradalla sijalle 19, sillä tehtiin sielläkin nolla, kontaktien takia lievällä yliajalla.

Mutta miettikää nyt kuinka ilmiömäinen suoritus tuo oli Jaffalle, vieläpä 45cm rimoilla! Aivan uskomatonta oli myös se ettei herra tohtinut H-hetkellä räiskiä kontakteja vaan oti ne oikein kuuliaisesti. Mitä ihmettä meissä on oikein tapahtunut tuon koiran osaamisessa? Eihän meillä ole edes omaa koutsia, vaan treenaillaan itse satunnaisesti silloin kun jaksaa.

Kiitos kuuluu Jaffalle, joka vihdoin ja viimein nosti minut ohjaajana seuraavalle tasolle, eli pääsyn SM-kisojen finaaliin. Nämä olivat Jaffan ensimmäiset ja viimeiset SM-kisat, sillä tuolla koiralle ei nopeutensa takia ole enää mitään annettavaa lajille.

Jaffan karsintarata
https://www.youtube.com/watch?v=em3WARWbPy4&feature=youtu.be&t=2h8m5s
Jaffan finaalirata
https://www.youtube.com/watch?v=OpYLteL-z0I&feature=youtu.be&t=1h19s

Olihan se Niilokin yksilöissä, mutta hyllytettiin typerä välistäveto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti