1. maaliskuuta 2015

Suomen agilityvalio!

Kolminkertainen hurraahuuto Niilolle! Hurraa! Viimeinen serti napsahti vuoden ensimmäisestä startista. Onneksi maltoin mieleni ja aloitin kisaamisen vasta nyt, koska koira ei olis aijemmin ollut kisakunnossa. Vihdoinkin!

Kyseessä Pellon kisat 28.2. Tuomarina Lee Gibson GB
Junalla mentiin ja illalla takasi. Palkintojenjakoon ei kerity jäämään :(

Videota ei ole, mutta voin kertoa ettei paljoo naurattanut se rata. Ahtaat estevälit ja tiukkoja kulmia ja ansoja. Mentävä se kuitenki oli, että ihan hyvä fiilis sinällään. Siivekkeet siellä on aika kaameet. Leveyttä piisaa ja tukipuut melkosesti koiran laskeutumisen tiellä. Siivekkeenpyöritykset jäivät siis kököiksi. Tein japanileisen 12 ja 13 väliin joka onnistui molemmilla koirille erinomaisesti. Käytin smantyyppiseen kohtaan japanilaista myös hyppyradalla. Monella tuo kohta kosahti, koska tekivät päällejuoksuna tai välistävetona. Niilohan olisi kaahottanut puomilta suoraa aalle, tai aalta suoraa puomille, mutta pieni äänenkorotus ja intensiivinen tuijotus hypyn taakse toimi ;) Kaikinpuolin hieno rata tehtin. Jaffalla kosahti 7 hypylle, kun en ohjannut. Oli neljäs. Siitä hypäristä ei sitten puhtakaan. Molemmat hyllytti, mutta treeninä sen otinki.



FI AVA Mercedes 5,5 vuotiaana

7 kommenttia:

  1. Onnea tuoreelle AVA:lle! PS. ehkä hienoin ratapiirrustus vähään aikaan :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä nauroin sille itekki :D Pitää yrittää hankkia joku piirustusohjelma.

      Poista
    2. Vitsit ku netissä oli se joku ilmainen, mikä oli ihan toimiva. Nyt ei oo vaan linkkiä kun ei oo tullu pitkään aikaan käytettyä. Mutta toimiihan tuo noin piirrettynäkin, ei se ole aina millin päälle ja ajaa asiansa. Hyvin olet hahmottanut radan ilman ruutujakin. Itsellä ilman ruutuja käsin piirtäminen ei varmaan onnistuisi!

      Poista
    3. Niin ja tässä nyt linkki. Ilmainen ja ihan ok, ei täydellinen. http://www.agilitymaps.com Mun puolesta vois kyllä katella noita taideteoksiakin kyllä :P

      Poista
    4. Kiitos! Silloin kun flexitrack oli vielä ilmainen, piirtelin silllä, mutta se ohjelma on toisella koneella jota en enää käytä :(

      Poista