Onpas minulla ollut kiireinen elämä viimeaikoina! Viime viikon loma Kreikan auringon alla ei yhtään edistänyt aikomustani päivittää blogia, mutta nyt ryhdistäydyn taas hetkeksi!
Käytiin siis tsekkaamassa agirotu Kuopiossa kesä-heinäkuun vaihteessa.
Minä idiootti en ollut kunnolla katsonut viikonlopun ohjelmaa, vaan sokeana ilmoitin koirat pelkkään epäivralliseen hömpänpömppä joukkueeseen. Siellä me sitten shillailtiin pe ilta ja koko lauantaipäivä. Sunnuntaillekin olisi ollut mahdollista ottaa vaikk amitä kivaa mutta en onnistunut edes jälki-ilmoittautumaan.
Yövyin koirien kanssa kaksi yötä teltassa, joka ei ollut kyllä mitään ruusuill atanssimista. Koirat nukkui tosi hyvin, ja lämmitti mua makkarin sisällä, mutta se lämpötilojen vaihtelu ja vesisade vei kyllä unet.
Sunnuntaina siis oli molemmat koirat kilpailevien joukkueissa. Radat oli molemmille tosi mukavia.
Lennosta lähtemistä olisi kyllä pitänyt hieman harjoitella, mutta ihan ok ne sujuivat.
Niilon kanssa tehtiin todella nopeaa rataa, mutta virhepisteitä sateli sitten loppusuoralla, kun koira kompastui okserin rimaan, ja rengas koitui siitä syystä kohtaloksi (meni taas kehikosta).
Parsoneiden Metsästäjät joukkue sijoittui kuitenkin hienosti 12/54!!
Medien rataantutustumisessa taivas repesi totaalisesti, eikä itse radallakaan kovin kuivaa ollut. Jaffa oli kuumana enen lähtöä, mutta peräti ihan hallittavissa kuitenkin. Radalla oli kuumana myös, mutta keskittyi äärimmäisen hyvin! Yhtään ei hajut vieneet mukanaan, vaan reagoi kaikkeen hyvin.
Virhe tuli 7 hypyltä kun en ohjannut tarpeeksi hyvin, joten kielto. Sitten tuli todella typerä moka kepeiltä, kun valssasin heti niiden jälkeen, ja koira ei ottanut viimeistä väliä. Tästä syystä, kun sitä ei korjannut niin tuli isot rangaistukset. Itse en siis edes nähnyt tätä virhettä.
Parsoneiden Pomppivat pastorit sijoittui myös kahdenneksitoista!
Heti seuraavana päivänä lähdettiin luolatreeneihin, kun niihin kerrankin pääsi!
Jaffa harjoitteli taas ahdinkoa. Tälläkertaa se emni paremmin, mutta ongelma on siinä että se ei malta laittaa itseään sivuttain, jotta mahtuisi paremmin. Nyt se vaan kiljuu ja yrittää ahtautua ryömimällä. Mutta heti kun putken laittaa sivuttain (eli asentoon jossa koiran pitäisi mennä) se vaan sujahtaa läpi ketulle. Eli nyt vaan pitäisi reenata tuota sivuttain menemistä. Ehdotuksia?!
Niilo oli vähän onneton sytyttelyssä :D Se on käynyt viimeksi 9kk ikäisenä (nyt 2,5v).
Häntä meni kyllä kippuraan heti ku päästiin halliin, mutta ei mukamas ollut näkevinäänkään. Yltiösosiaalisena se vaan meni moikkaamaan kaikki katsojat, ja jatkoi sitten kierrosta hallia ympäri.
Sitten kun minä menin lähemmäksi, se alkoi tuhista, ja lopulta haukkua, kun kettu liikkui ekan kerran.
Mitä lähemmäksi menin sitä lähemmäksi tuli koirakin. kun aloin kehua näkyi ikenetkin, ja otti katsekontaktia kettuun. Se kettumies sano että pitää vielä reenata, koska ottaa minusta turvaa, mutta muuten menee jo tosi lähelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti