Kauan odotettu Juha Oreniuksen koulutus oli viime viikonloppuna.
Lauantaina olin Jaffan kanssa. Rata oli aikas vaikea, ja sellainen että sai tosissaan juosta!
Saatiin monta hyvää pätkää, mutta loppua kohden alettiin molemmat hyytyä jo sen verran että kaunista katseltavaa se ei minun osaltani ollut. Jaffa kyllä jaksoi revittää, ja oli jopa vähän irtoavalla tuulella.
Toisella rupeamalla sain ajatukset paremmin kasaan, ja ohjauskin oli luontevampaa. Sitä ei tosin videolle tullut kun muisti loppui.
Sunnuntaina oli Niilon vuoro. Uusi lelu teki tehtävänsä, kun N jaksoi painaa ihan täysillä kokoajan.
Loppu vaiheessa se taisi kuitenkin vähän hyytyä, joten kotiläksynä sain tiheämmän palkkaamisen ja kehumisen radan aikana.
Rata oli huomattavasti helpompi, mutta oli siinäkin omat kommervenkkinsä. Tehtiin toisella rupeamalla kuitenkin nolla 28 esteen radalla!
Sain myös tietää että jos Niilo nousis toukokuun aikana kolmosiin (niin eihän siltä puutu kuin kolme nollaa kakkosista), niin päästäis SM-mittelöihin minijoukkueeseen. Tässä olen nyt puukannut kalenterin täyteen kisoja sen minkä töiltä kerkeän. Pakkohan se on yrittää.
Eilen oltiin ekoissa Activen reeneissä. Päästiin siis Jaffan kanssa virallisesti sinne reenaamaan valmennusryhmään. Oon niin intopiukeena ettei mitään rajaa!
Eilinen rata oli kyllä aika pliisu. Olihan siinä toki melkeen 30 estettä, mutta ei siinä ollut mitään ihmeellistä.
Tosin keppikulmat oli taas hyviä meille reenattaviksi.
Jaffa ei kulkenut. Ehkä se pohja oli taa suus juttu, kun on huomattavasti liukkaampi ku kassilla. Epäilen myös että se on jumissa. On nimittäin nyt viimepäivinä uinut paljon, ja tehnyt 10km juoksulenkkejäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti