16. heinäkuuta 2011

Piteå KV

Hei taas! Tosiaan tuli piipahdettua viikon verran tuolla Kreikan saaristossa, joten on päivittelyt vähän jäänyt. Koirat oli hoidossa sen viikon aikana milloin missäkin, ja hyvin pärjäsivät.

Viikko sitten trimmasin Jaffan näyttelykuntoon, eilen tulimme sitten Helsingistä yöllä, ja haimme koirat hoidosta. Samantien nukkumaan, kuudelta herätys ja auton Nokka kohti Piteån koiranäytelmiä. Karva oli järkyttävä. Siis ihan hirveä, mutta ei auttanut kuin vähän häntää vielä tasoittaa näyttelypaikalla, ja kovasti harjailla.

Parsoneita oli ilmoitettu 9, joista 5 olivat uroksia. Valioita oli 2, toinen paikallinen.
Jaffa ei suostunut seisomaan tai liikkumaan kehän ulkopuolella, koska narttujen pissat kiinnosti liikaa, eikä makkarakaan maistunut. Päätin sitten antaa olla ja yrittää kehässä uudestaan. Siellä pakotin sen seisomaan, ihan kauheaa katsottavaa.

Arvostelu tapahtui pöydällä, jossa koira oli tosi huonossa ryhdissä, ja kokoajan piti korjailla. Antoi koskea moitteettomasti, onneksi. Kolumbialainen tuomari Perez Bonilla Leyda ei tykännyt kummastakaan suomalaiskoirasta. Ehkä ensimmäiset 30 jackrusselia oli jäänyt niin mieleen että etsi vain lyhyttä ja tanaklkaa koiraa, eikä mitään kirahvia.

Arvostelu: Head of correct type, excellent hite, excellent eyes, good front assembly. Strong back, slightly low tail set. Good rear, good coat colour and texture. Good moveument goming and going. Good temperament.

Suomennos: Oikeatyyppinen, erinomainen ylälinja, erinomaiset silmät, hyvin asettunut etuosa. Vahva takaosa, hieman alhainen hännän kiinnitys. Hyvä takaosa, hyvä turkin väri ja väritys. Hyvät liikkeet tullessa ja mennessä. Hyvä temperamentti.

Tulos: VAL-ERI2

SA jaettiin yksilöarvostelussa, ja olin vähän sekaisin kun ei nauhoja jaettu ollenkaan. Tulipahan nyt silti nähtyä ne ruotsalaiset koiratkin. Ei ollut kruunuja ostaa luetteloa, joten koirien nimet on mysteeri. Viikon päästä taas uudestaan Tornion suuntaan. Ehkä Jaffa on siihen mennessä jo rauhoittunut kotiutumisesta :)







MUOKS// Eilen Oulu KV:ssa Jaffa oli JH koirana, ja sijoittui Johanna Lahtisen kanssa viidenneksi vanhemmissa. Hän esitti Jaffan kyllä huippu hienosti!

2 kommenttia:

  1. Kiinnitin heti huomion tohon sun ihanaan paitaan :3 ja teidän tuomari oli ihan puusilmä :D

    VastaaPoista
  2. hehe se mun ihana paita jäi laittamatta kunnolla kun kehään tuli hoppu :'D

    VastaaPoista