21. tammikuuta 2011
Pakkaspäivien treeniraporttia
Voiko olla mahdollista että olen postaillut meidän treeneistä viimeksi reilu kuukausi sitten?!
Jaah, mitähän me ollaan tehty? Ainakin kevään treenikausi starttasi käyntiin heti vuoden vaihteesa. Maanantaisin minulla on koulutettavana jatkoryhmä. Tiistaisin Niilo treenaa Heidi Annalan jatkoryhmässä, ja Jaffan kanssa ollaan hiemna tasoa alemmassa ryhmässä, eli kilpa1-torstaisin. Kouluttajana Marianne Syväniemi, onneksi! Huomasin että valssit ja muut ohjausliikkeet on hieman päässyt ruostumaan (tai no olen ollut aina huono niissä), joten lyhyet ratapätkät eivät ole suinkaan pahitteeksi, vaikka toivonkin että kisanomaista rataa oltaisi päästy enemmän treenaamaan.
Jaffa on ollut treeneissä kuin tykki. Se reagoi hyvin kaikkeen, ja on täysillä mukana. Jopa kepit ovat olleet parempaan päin. Se on nimittäin ennen jättänyt keppejä suorittamatta kuumumisen takia, eikä irtoaminen oikeaan väliin ole oikein sujunut. Joko vika on ollut minussa, tai sitten se on oppinut oikeasti keskittymään.
Täytyy kuitenkin muistaa että toukokuun kisat lähestyvät, ja haluan oikeasti niitä nollia kesällä!
Siispä kontaktien hinkaamiseen keskitytään enemmän itsenäisellä treenillä. Keinu ei ole enää epävarma este, mutta aina on parantamisen varaa. Rataa pitäsi nyt siis päästä tekemään, mutta minne?
Niilo jatkaa myös pinkomista. Motivaatiota täysillä tekemiseen on saatu pallolla, ja hyvin se kyllä tekeekin. Irtoamista vielä hinkataan, mutta esteille hakeminen alkaa olla hanskassa.
Puomilla tehtiin yks päivä ihmeitä. Ilman remmiä - lelu hypyn takana - nostin koiran alastulon huipulle - vapautin - juoksi täysiä alas - pysähtyi ilman käskyä - vapautin heti lelulle!!
Myös A-este edistyy kivasti. Ei jää enää odottamaan huipulle, vaan linja on kokoajan alas. Pysähtyy kuin seinään, mutta meinaa varastaa kupille. Onneksi tehdään tätä remmissä vielä.
Keinulla tehtiin myös ihmeitä. Ensimmäistä kertaa oltiin oikean kokoisella keinulla. Ensin harjoiteltiin pelkkää ylösmenoa, eli keinu ei laskeutunut tukien ansiosta. Sitten otin tuet pois, ja lisäsin namikupin maahan metrin päähän keinusta. Koira remmiin, ja normaali ylösmeno harjoitus. Ei mitään ongemaa. Se juoksi aivan päähän, ja odotti rauhallisena laskeutumista. Lopussa otti vielä on/off asennon, ja vapautin sen kupille. HUIPPU HURTTA!
Tänään sain postissa Berran treeniliivin, joksa tilasin parson puodista. Rinnassa lukee "Parsonrussellinterrierit RY" ja alapuolella parsonin pää. Ihan järkky iso on mulle! XS-kokoa ei enää ollut, joten jouduin tyytymään S-kokoon. joko palautan sen takaisin, tai sitten alan kaventelemaan, mutta turkimpa se siitä kovin paljoa pienenee.
Niin ja Jaffa on nyt ilmoitettu Viroon näyttelyihin! Helmikuussa lähdetään terriereiden erikoisnäyttelyyn, sekä KV näyttelyyn Tallinnaan =)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Googlailin omaa nimeä ja löysin tän :D
VastaaPoista