21. maaliskuuta 2010

Viikonlopun vinkeet

Perjantaina tokoiltiin kassilla. Koutsi ei koskaan saapunut paikalle, niin tehtiin omia juttuja.
Seuraaminen oli jo joksenkin hyvää, ja käännökset upeita. Mua ei oikeen kiinnostanu reenata ku oltais voitu tehä sama kotona :D
Mutta erityisen ylpeä olin siitä, kun paikallamakuussa Niilo ei reagoinut hypimiseen ja pomppimiseeni. Ennen on säpsähdellyt ja jopa tullut luokse.
Kun muut lähti, niin me jäätiin agittamaan. Hyppyä kosketusalustalla, joka meni tosi hyvin. Takaaleikkauksia ja takaakiertoja, hyvin meni!
Siitä Niilo vasta riemastuki, ku pääsi irti toiselle puolelle hallia. En oo ikinä nähny sitä nii onnessaan. Otettiin siinä sitten ensimmäinen lähestyminen puomia. Ekalla kerralla pelkäsi vähän, mutta tokalla kerralla meni jo ihan täysiä. Ihme ja kumma muisti pysähtyä kosketusalustalle.

Lauantaina opeteltiin uusi temppu, peruuttaminen. Naksuttimella satiin jo parissa minuutissa hyvät pakitukset aikaan.
Käytiin myös koirapuistossa pitkästä aikaa. oli poika ihan vauhkona, ja tietysti jätti korvat kotia.

Sunnuntaina lähdettiin aamupäivästä Niilon kanssa mätsäriin. Poikahan meni ihan sekaisin kun astuttiin siihen hevosenlantaläjän, niin suu kävi kokoajan -.- Ja muille koirille piti sitte kans rähistä, tosin loppuakohden sekin jäi, ja rooli vaihtu leikkeihin. Kaikki koirat piti saada painituttaa.
Sehän näkyi sitten kans kehässä. Ei miknkäänlaist akontaktia koko koiraan. Hampaita näytettäessäkin suu oli täynnä lantaa, ja Niilo rimpuili ku viimestä päivää. Onneksi sain "seuraa" käskyn jotenki sen kuuleviin korviin, niin että liikkeet meni ok.
Osaahan se seistä kyllä nätisti, mutta ens kerralla EI maneesiin :D
Kuva ©Anita
Tulos SIN ei sij. Kaikki kuvat mätsäristä täällä.
Heti mätsärin jälkeen Niilo rojahti puolikuolleena sängylle, kunnes Jeppe saapui paikalle -.-
Viimeisetkin energiat piti siihen purkaa. Ja kun Jeppe lähti, niin mekin lähdetiin viimeiselle tokon-alkeiskurssi tunnille.
Tälläkertaa ei onneski edes reenattu mitään, koska Niilo ei ois jaksanu. Juteltiin ja katsottiin kun Tallitonttu näytti tokoliikkeitä.
Otettiin me pari paikallamakuuta ja seurailuja liikkurilla. Lisääksi luoksepäästävyyttä, mutta niilo ei kestänyt hampaiden katsomista.
Ja saihan Niilo näyttää sen uuden temppunsakin, eli pakitus. Taas sai naurut päälleen. :DD
Ilmotin sen jo jatkokurssille, mutten muista millon se alko :D joskus enskuussa kuitenki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti