10. joulukuuta 2014

Messarissa

Itsenäisyyspäivä tuli vieteetyä Helsingissä. Perjantaina Norjalaisin siivin lennettiin, eli Mato pääsi kokemaan ruumassa matkaamisen. Onhan se 10-viikoisena lentänyt matkustamossa, mutta nyt jännitti selvästi kun sain sen matkatavara-aulaan hesassa. Läähätti kovasti, vaikkei se mitään itkenyt kun koppiin laitoin. Tasisi minua kuitenki jännittää enemmän. Sunnuntaina oltiin avain viimetipassa lentokentällä. Juuri ja juuri sain koiran vielä koneeseen.

Lauantaina Salla oli aamupäivän Matosen kanssa. Itsehän siis olin molempina päivinä töissä kehässä, mutta onneksi tuomari oli hitaamaan puoleinen niin pääsin anatamaan viimehetken neuvot. Salla handlasi Madon Katrin sijasta, mutta kai se meni hyvin kun ei väistellyt tai mitään. Sitähän minä pelkäsinkin, että Mato syö tuomarin tms. Mutta ilmeisesti se tekee hölmöyksiä vaan minun kanssa.

Tuomari Juha Putkonen (mudeja ilmoitettu 17, joista 4 jun-urosta)
Hyvä koko. Erinomaiset mittasuhteet. Lupaava pää. Hyvät korvat. Silmät saisi olla tummemmat. Hyvä purenta. Hyvä rintakehä. Hyvä väri ja krav. Tasapainoiset kulmaukset. Saisi liikkua vapautuneemmin. Saisi nostaa häntäänsä paremmin.
JUN ERI 4

Tämä oli jo lottovoitto! Vaikka hävisikin kanssakilpailijoille niin olen eritäin ylpeä siitä että Mato sai suomalaiselta mies tuomarilta erin.

Sunnuntaina handlerina toimi minulle ja koiralle ennestään tuntematon tyttö, mutta hyvin niillä synkkas. Mato ei räyhännyt koko messariviikonloppuna juuri kenellekään koiralle. Odotustilanteissa ja muutenkin silloin kun oli minun kanssa niin isommat piti häätää pois. Helpotti siis huomattavasti handlerin työtä.

Tuomari Elina Haapaniemi (mudeja 22, joista 4 jun-urosta)
12kk vanha. Kovin hento kokonaisuus ja luonteeltaan liian varautunut sekä hankalasti käyttäytyvä. Keskiruskeat silmät. Oikea purenta. Liian hento luusto. Vielä kovin kaita runko. Heikko takaosa. Ylälinjan tulisi olla tyypillisempi. Heikot liikkeet. Tarvii paljon enemmän aikaa kehittyäkseen ja luonteen täytyy parantua.
JUN T (tyydyttävä)

Sanotaanko että oli ihan odotettavissakin. Se miten handleri on handlannut tai tuomari on käyttäytynyt/ennakkoluulot rotua kohtaan, ei juuri aja alas sitä tosiasiaa että Mato on kehittymätön, karvaton, pieni ja laiha. Kaikenlisäksi se halutessaan väistää jos sitä ei nosteta pöydälle, niinkuin nyt kävi. Arvostelussa ei kuitenkaan ole sivussa raksia vihaisesta tai väistävästä koirasta, vaan on rodunomainen lähestyttäessä. No, tiukka tuomarihan se Elina on, ja me jäädään nyt kasvamaan aikuisisksi ;)

Tässä vielä muutama kuva tiistailta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti