Oltiimpa Haukiputaalla Activen hallilla koulutusohjaajien viikonlopulla.
Lauantaina Niilo sai olla esimerkkikoirana. Kouluttajana Toimi Mikko Aaltonen.
Ensin näytettiin kuinka hienosti koira opetetaan menemään keinulla ylös "nopeasti".
Sitten näytimme miten koiralle opetetaan kenun liike (niin tätähän me ei oltu koskaan harjoteltu, mutta ei se pelänny yhtään vaikka Mikko teki jopa vapaapudotuksia!).
Lopuksi vielä näytimme kuinka koiralle opetetaan alastulon rymähdys senttisentiltä korkeammalta ja korkeammalta. Lopetimme n. 20cm korkeuteen. Hihanan kanssa teimme siinä samalla aina myös on/off vapautukset kupille. Sitä pitää vielä harjoitella, kun on niin uusi juttu :)
Iltapäivästä tehtiin ohajuskuvioita parilla aidalla. Niilo oli jo aivan puhki, mutta hienosti se jaksoi tsempata. Tehtiin valssia, sitä uutta, jota minä en todellakaan osaa!
7 tuntia oltiin hallilla, ja lopputunneista N ei enää jaksanut kiduttaa itseään. Se pää vaan tipahti maahan, kun silmätkään eivät suostuneet enää auki olla. Raukka.
Ekaa kertaa lämpimässä hallissa, ja tosi näpsäkkä poika se kyllä oli!
Sunnuntaina oli yksityistreeniä. Kouluttajana toimi Mari Kaplas.
Parhaat treenit pitkään aikaan! Olin tosi yllättynyt kuinka hyvin Jaffa oli mukana kokoajan. Se saattoi johtua siitä että ollaan viimeksi treenattu kuukausi sitten, tai sitten se johtui siitä ihanasta hallista.
Jokatapauksessa tehtiin 2x 15min treenit.
Jo tutustumisessa Mari sanoi ettei näe tutustumisessani yhtään rytmitystä. No enhän mä oikeasti osaa tutustua ratoihin, koska käyn ne kaikki päässä läpi, ja sitten vaan hahmottelen sen mielikuvan esteillä. Kun mentiin radalle, sanoin että kokeilen neloselle twistiä, ja sain vaan huokauksen vastaukseksi :D Se kuitenkin onnistui täydellisesti heti ekalla yrittämällä, ja johan se kouluttajakin oli ihmeissään. Olin kyllä vähän itsekin, kun ekaa kertaa twistiä tein.
Sain paljon erilaisi vinkkejä miten saan rytmitykset kohdalleen esteillä, ja koiraa ohjatessa. Kattava tietopaketti siis. Koko rata me tehtiin vaiheittain läpi, mutta oli se sen verran hauska rata, että teki mieli mennä kokonaankin.
Videolle tuli melkein koko treeni, ja laitan sen tänne joku kerta.
kylläpä me nyt varmaan kaikki oulun ja haukiputaan kisat kahlataan tuon kans ku alkuun ollaan päästy. ja kemiin ehkä pakkasralliin kanssa, ainakin meiän valmentaja jutteli että pitäis. :) ja joo, oli tää eeva-liisa paljon veikeamman radan vääntänyt kuin se minna väyrynen silloin kas:n kisoissa.
VastaaPoistanyt kuitenkin seuravana edessä tokokoe okk:lla 12.12 :)