17. tammikuuta 2010

Ekat hallitokot

Perjantaina alkoi mun ja Niilon ensimmäiset ohjatut KAS treenit.
Harjoiteltiin ihan perus muiden koirien ohittamista niin että kontakti pysyy. Onneksi tässä ei tullut mitään ongelmia, koska pelkäsin sitä kuinka Niilo hyökkisi muiden päälle ja ärhentelisi, mutta pysyi hyvin katsekontaktissa.
Paikallaoloakin harjoiteltiin niin, että koira istui edessä, ja otin askelia taaksepäin. No, Niilohan ei tiennyt edes että mitä se paikka tarkoittaa, eli ei oikein voitu sitä harjoitella.
Vähän oli muutenkin levoton kun oli uusi halli, ensimmäistä kertaa outoja koiria häiriköimässä, ja se kylmyys!
Ensikerralla aletaan sitten kunnolla reenaamaan, nut vasta vähän otettiin kontakteja yms.

Lauantaina sitten vietettiin Niksun 5kk synttäreitä! Onhanse jo iso poika, painaa peräti 6,5kg.
Pentukarvassa se on vieläkin, kun eihän se itseensä anna koskea eikä muutenkaan innosta rimmata, kun päälle on langetettu syvä syvä masennus. Nimittäin Niilon toista kivestä ei näy eikä kuulu, ja aika alkaa olla jo kortilla. Olisin niin kovasti halunnut siitä näyttelykoiran, tai edes sen arvostelun. Olisin lähtenyt jo Tanskaankin WW-10 näyttelyyn JWV-10 titteliä hakemaan, mutta ei niin ei. Olen nyt sitten päättänyt, että vuoden ikäisenä lähtee se ainokainenkin, niin tuleepahan reenaamisesta kivempaa, eikä kaikkia liikkuvaa tarviis jatkusvasti nylkyttää...
Kotiläksyksi KAS:silta saatiin se paikallaolo, ja yöllä yden-kahden aikaan otin rahkapurkin kateen ja kuiskailin Niilolle sitten sitä. Käsimerkki on tässähommassa ehdoton ainakin näin alkuun. Hämmästyin kuinka nopeasti omaksui sen, että käsimerkistä jäädään paikalle, eikä automaattisesti lähdetä seuraamaan. Vähän on vielä hiomista, mutta idea on hallussa.
Lähtipä siinä tohinassa sitten se viimeiden kumahammas, joka ei irronnut uuden kulmahampaan tieltä. Nyt pitäis olla kaikki hampaat lähteneet :)
Tänään sunnuntaina käväistiin moikkaamassa Noomi irlanninterrieriä Niilon kanssa. Hyvin tulivat toimeen, tosin Ramin näkeminen vähän jännitytti.

Illalla suunnattiin OSTY:n hallitreeneihin. Tokon alkeiskurssi siis kyseessä, ja itseäni harmitti hirveästi kun en ensimmäiselle luentokerralle päässyt Kajaanin näytsin takia. Kuoluttaja muuten sattui just nappiin, kun oli kuulemma katsomassa Niilon syntymää, ja kutsuikin sitä sitten Möhköfantiksi...
Harjoiteltiin aluksi sitä perus kontaktia, hihnasa kulkemista, ja erilaisiä täyskäännöksiä ilman mitään jalanhinkkauksia :D
Sitten harjoiteltiin vähän paikallaoloa, ja istu-maahan menetelmää, sekä seisomaan nousua oikeaoppisesti. Niilo oli ainoa poruksta joka osasi perusasennon, joten meidän ei sitä tarvinnut jankata, vaan oltiin kokoajan kakkos levelillä.

Arvatkaa vaan nukahti ko se heti autoon kun menomatkalla itki hirveästi. Kamalasti tänään on ollut actionia normaaliin arkeen verrattuna.

1 kommentti:

  1. Ihan hyvinhän ne Niilon ekat treenit meni, turhaan pelkäsit. ;)

    VastaaPoista