Kesä meni, syksy tuli

Madon kanssa treenattiin kesä ohjatussa ryhmässä. Radasta jätettiin väliin aina aa ja kepit, koska ne vaatii vielä hiomista. Eilen sitten aloitettiin syyskausi, ja pystyttiin tekemään radasta kepit kuudella ohjurilla. Vielä kun saisi sen aan kuntoon niin me päästäis rokkaamaan!

Ollaan käyty parissa epävirallisessa kisassa. Toisella mölliradalla mato voitti maxit (rimat 40cm) hienolla nollalla VIDEO, ja toinen hyllytettiin lauantaina Animagi areenalla VIDEO. Estevälit oli aika lyhyet ja madon askel liian pitkä, niin hyppykaaret mentiin sitten sujuvasti kiertämällä. Mutta hyvin tuo eläin kyllä työskentelee häiriössä ja paineessa. Edelleenhän meillä on vaikeuksia lähdössä pysymisen kanssa, mutta sekin on edistymään päin.

Sunnuntaina oltiin Niina-Liina Linnan valmennuksessa. 20min treeniajasta meni käytännössä yhteen valssiin ja yhteen päällejuoksuun. Palaamme siis takaisin perusasioihin. Tehtiin me rataakin, mutta mato kuumuu niin paljon vieraan ihmisen koulutuksissa, että sen työskentely ei ole normaalia. Eilen lämppäesteillä kokeilin kohtia jotka eivät silloin onnistuneet, ja eilen ei ollut mitään ongelmia?!

Syksyn kohokohta on ehdottomasti uusi laji, nimitäin paimennus! Ollaan käyty nyt kaksi kertaa Utajärvellä (tunnin ajomatka) Koirakoulu Merkilliset nimisessä koulussa. Ensimmäisenä pitää vaan todeta että lampaat ovat todella vaikeita. Ne ei häävillä liiku, eivätkä tule ihmisen luo. Karkaavat myös herkästi joten siinä onkin tekemistä niin itsellä kuin koirallakin. Vähän on nimitäin itsellä ollut ongelmia päästä ideasta jyvälle. Koira on ihan super, mutta niin nopea ja omatoiminen että vähän turhauttaa itse juosta siellä kun ei tiedä minne pitäisi :D Eka kerta mentiin liinassa ja viimeksi oltiin jo irtaallaan. Hyvä tästä tulee, mä ainakin olen ihan rakastunut.

Kiitos Jaffa

137 starttia. Koskaan ei saisi sanoa ei koskaan, mutta kyllä se Jaffan kisaura taisi nyt tulla tiensä päähän. Ainakin tavoitteellisesti. Eihän sitä koskaan tiedä josko meidät vielä joskus kentällä nähdään, mutta en jaksa enää panostaa tuohon koiraan, on se sen verran vaikeaa korjata ensimmäisen aksakoiran kanssa tehtyjä virheitä. Voin kuitenkin ylepänä todeta että me lopetettiin huipulle. Jaffa kulki tänä vuonna parhaiten mitä koskaan, eikä sillä ollut esteosaamisessa isoja aukkoja. Sillä ei ole koskaan ollut minkäänlaisia fyysisiä vaivoja tämän kuusivuotisen uran aikana. Joskus se on saattanut olla jumissa, mutta ei ikinä pahasti. Nyt on siis hyvä lopettaa, kun kaikki on annettu ja koira pystyy vielä nauttimaan elämästään täysin rinnoin.

Jaffa antoi minulle kaiken sen mitä ensimmäiseltä aksakoiralta voi toivoa. Se ei ollut hitaimmasta päästä, eikä mitenkään helppo ohjattava. Se ei antanut ohjausvirheitä anteeksi, joten jouduin opetella ohjaamista. Jaffa opetti myös miten epäonnistumiset kohdataan. Jos meillä ei koskaan olisi ollut aikoja kun kaikki menee mönkään, olisinko tälle lajille niin nöyrä kuin nyt?

Aloitimme Jaffan kanssa kisaamisen tammikuussa 2010. Täytin silloin 17, ja Jaffa taas oli paria kuukautta vaille 3. Rauno Virta mittasi Jaffan mediksi, ja mentiin yksi Risto Ojanperän agilityrata, josta napsahti nollavoitto. TÄSSÄ video. Olen säilyttanyt ruusukkeen ja pokaalin muistona.

Kuva Sari Eskelinen

Hailuodossa juhannuksena 2010 noustiin kakkosiin. VIDEO. Ja siitä se alamäki sitten alkoikin. Säätämisellä ei ollut asiaa radalle, vaan piti oikeasti osata. Nyt vasta tajuan kuinka hukassa Jaffa (ja minä) oli radan aikana. Kisaamisen paine tuntui, ja olin tosi kova jännitäämään vielä tuolloin. Olen aina ollut kilpailuhenkinen ihminen, joten en raaskinut panostaa perusasihoihin kisoissa. Eniten tökki kepit, ja kontaktiti oli vähän sinnepäin. Mutta sitten kun vaatii, ja panostaa niin myös onnistuu VIDEO.

9/2010 oli Tampereella nuorten SM. Sitä reissua en koskaan unohda. Meillä oli kivaa, mutta suoritus jäi jälleen kerran paineen alla työskentelyksi, eikä koira liikkunut. Se esim. oli useita kymmeniä sekunteja keinulla, joka oli silloin meidän hunoin este. En muista mitä muuta siellä tapahtui, mutta olin murheen murtama, ja syytin silloin koiraa. Toisaalta. Mitä voi odottaa kun treenaa yksin?

Kuva Sari Eskelinen

Kaksi vuotta kakkosissa, ja sitten tuli se päivä kun piti tutustua kolmosluokan rataan. Se oli minulle niin suuri asia että en ikinä osannut kuvitella itseäni niin ylhäällä. Olin aina ihaillut kolmosluokassa kisaavia joten jännitin suunnattomasti sitä kisaa. Ekasta startista ei ole vdeota, eikä ensimmäisestä nollasta 26.8.2012, mutta tässä vähän meidän menoa. VIDEO. Kolmosluokka ei ollut kovin menestyksekäs. Ensimmäisenä vuonna arvokisanollat jäi kiinni tuplasta, vaikka kerättiinkin yhteensä 13 nollaa! Toisella kaudella tehtiin vain neljä, koska lähdin syksyllä opiskelemaan ja Jaffa jäi porukoiden luokse. Siihen tulikin 10kk kisatauko väliin.

Kesäkuussa 2014 alettiin taas kisata ja Jaffa alkoi olemaan parempi nollakone mitä Niilo. 19 nollaa, joista 5 tuplaa! Luokkavoittoja vaivaiset yksi, mutta sillä päästiin kisaamaan karsintoihin tänävuonna. Fiilis oli sanoinkuvaamaton. Jaffa? Siis oikeasti karsinnoissa? Oma pää oli jo sinänsä selvänä, koska olin jo edellisenä vuonna Niilon kanssa karsinnat korkannut, mutta olihan tämä meille lottovoitto. No, suorituksista voi lukea muutama postaus alaspäin. Me käytiin vain viihdyttämässä yleisöä, mutta eipä minulla tavoitteita ollutkaan. Sensijaan SM-kisat menivät yli odotusten. Siellä tehtiin finaalissakin nolla, ja sijoitus SM 19! Sillä hetkellä tajusin kuinka upottavasta ja vaikeakulkuisesta suostame ollaankaan päästy etenemään. Eihän SM-tasoistesta koirasta voi kuin haaveilla?

Kotikoirasta tuli harrastuskoira, ja harrastuskoirasta tuli kisakoira. Kisakoirasta tuli agilityvalio. Mutta kaikenkaikkiaan Jaffan kanssa töitä tekee siksi että se rakastaa lajia. Halu nähdä hullun kiilto silmissä saa ohjaajankin motivoituneeksi tästä hommasta. Siitä olen nyt kuitenkin varma, että agilitykoira on parhaimmillaan 7-8 ikävuonna, sillä Jaffa oli silloin paras.

Kuva Jarmo Risto