27. syyskuuta 2011

Liito-oravat

Meidän syyskauden treenit on alkanu kohtalaisesti. Niilon kanssa ollaan kilpa1 ryhmässä torstaisin, ja Jaffan kanssa joudtuuttin sitten tyytymään Kilpa2 ryhmään jossa ei ole kouluttajaa, ja meidän lisäksi kaksi muuta koirakkoa.

©Jonna

Jaffa on ollut sen verran jumissa, ja kesällä tuli otettua sen verran paljon startteja että olen pitänyt sitä levossa. Muutama pyörälenkki sillointällöin kuntoa kohentamaan, mutta ei mitenkään merkittävästi tai pitkiä matkoja. Reeneissä ei siis olla käyty, joten en ilmoittanut sitä lokakuun kisoihinkaan.


Sen sijaan käytiin vähän piristämässä ukon päivää treeneissä viime lauantaina, jotka veti Marjo Rajalampi. Kiitos!

Sori Jenni pöllin tän sulta.
Jaffa oli jotenkin outo. Yleensä pitkä tauko näkyy radalla positiivisesti. Joo, intoa oli, mutta vähän lahna.
Toki se johtui myös radasta joka oli pääosin pyörityksiä täynnä, ja ahtaita estevälejä. Koira pysähteli ennen hyppyjä, jotka oli kolmessakympissä, vaikka kuinka yritin pitää kokoajan liikettä päällä.
Kepeille meno sujui, mutta pöytää pitää selvästi muistutella. Olihan rata aika hauska ja sen kyllä huomasi Jaffasta joka ei meinannut saada silmiään irti aasta, ja jaksoi tehdä rataa moneen kertaan.

Oli tosiaan kiva vähän muistutella ohjauskuvioita kun Niilon kanssa ollaan tehty niin helppoja suoria.

Niilo on treenaillut nyt kolmena viikkona. Radat ovat olleet meille juuri sopivia, mutta toivottavasti ne vaikeutuvat loppuakohden, ettei herra totu pelkkään tykittelyyn.
Muista koirista on ollut pelkkää hyötyä, koska se selvästi ottaa pientä häiriötä lähdössä, eikä aina pysy paikoillaan. Meidän onneksemme kaikki muut on maxikoiria!

Kepeille meno alkaa olla kohta aivan priima tavaraa. Petyn suuresti jos se tekee kisoissa keppivirheen.


2v 1kk

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti