16. huhtikuuta 2013

Nippelitiedon nappulatrivia

ME TEHTIIN SE!
SM yksilöt ja MM karsinnat täältä tullaan!!!

KAS kisat kisailtiin viikonloppuna. Tuomarina Mika Moilanen.... rrrrakastan sen ratoja <333 p="">Rimat oli 30 ja 40.

Niilolle vitonen ekalta radalta keppien sisäänmenolta.
Jaffalle HYL nelos esteeltä.


Toiselta radalta Niilolle nolla. (-0.06) ihanneajat oli tiukassa kun rata on niin suoraviivaista.
Jaffalle HYL kun ei irronnut putkeen (leijeröin aan).


Kolmas rata tuotti hieman vaikeuksia kun jäähylenkillä tunsin nilkassa kipua, ja yhtäkkiä astuminen sillä sattui. Pahimpaan mahdolliseen aikaan tietysti, kun Niilolle pitäis tupla tehdä. No, eipä paljo tuntunu kipua kun meno oli sujuvaa. Jaffan kanssa olin kahden vaiheilla mutta mentiimpä kuiteski.

Niilolle nolla (-3,jotaki) sij.3. Jaffalle HYL kun ei hypännyt esteitä, vaan limbosi ne.
Mietin aina kunse tuota tekee, että mikähän on vialla. Väsymystä vai sattuuko johonki? En siis reagoinut näihin riman alituksiin.


Yhden koiran taktiikalla

OKK:n kisoissa pari viikkoa sitten. Ilmoitin vain Jaffan kisaamaan, koska tuo halli tuppaa hieman nostattaa koiraa kierroksille, joten halusin keskittyä suoriutumiseen kunnolla.

Meillähän meni vähän liiankin hyvin...

C-rata HR tuomari Risto Ojanperä
Onneksi hypäri oli ekana! Saa vähän ylimpiä kierroksia koirasta pois. Järkyttäviä valsseja mutta esteviennit oli ihan kivoja. Mutta vielä mitä, me repästiin nolla! Etenemä 4,24m/s (-3,54) sij. 6/20

B-rata tuomari Tuomo Pajari
Nyt oli jo hieman suorituspaineita, koska tupla!
Tietysti yksi valssi taas meni perseelleen ku tuo idiootti ei lähe aina niihin. Kielto, ja katoin vielä tuomaria että mitä se näyttää, ja nosti käden puoliväliin. Ajattelin että no, mennään nyt sitte loppuun asti. Matkan varrella oli vielä puomi, jossa varmistelin koiran kontakteja. Sitten kepit joissa en kannustanu koiraa ja maali. Kuuluttaja huutaa että 0,17 yliaikaa, ja tuloksissaki lukee että kieltoa ei olis tullukaan! Sitte selvisi että sihteeriei ollut nähnyt tätä puolikasta käden nostoa. Eli mitä tästä opimme? Täysillä loppuun! Seisotin koiraa kontaktilla sekunnin liian kauan. 3,5m/s (-0,17) sij.8/22

A-rata tuomari Tuomo Pajari
Koira oli jo vähän väsy mutta hienosti me vedettiin! 3,9m/s 0 (-3,98) sij. 3/19
Jaffa oli ihan super! Kerranki mulla ei menny siihen hermot. Ekaa kertaa pariin vuoteen uskalsin ottaa sille nakkia palkaksi. Silmät kiilu koko kisojen ajan, ja varmaan siksi sain sen hanskaan :D Ärsyttä, kun oltas tehty hieno tripla, mutta aina ei mee niinkö stömssössä....