Agility SM

Jyväskylä ja Tikkakoski olivat viime viikonlopun kohteemme. Molemmat pojat pääsivät kisaamaan lauantaina seuran joukkueisiin. Käytiin jo perjantaina illalla piipahtamassa kisapaikalla ja pystyttämässä tukikohta. Ahtaalta näytti ja telttapaikkaa saikin hakea melko kauan.

Yövyttiin Metsärannalla pienessä mökissä ja aamulla aikaisin oltiin jo kannustamassa ensimmäisiä starttaajia, ja tietysti katsastamassa radat, joita sitten spekuloitiin ja kyylättiin pahimmat virheet ;)
Jo yhdeksän aikaan aurinko alkoi tuntua. Lämpötila nousi kokoajan, ja taivaalla ei näkynyt yhden yhtä pilven hattaraa, tai edes tuulen virettä joka olisi oloa helpottanut.

Jaffa starttasi kassin joukkueesta toisena. Rata oli oikein hyvä meille. Olin jo valmistautunut pahimpaan, koska Tienhaaran radat eivät yleensä herätä kovin suurta hilpeyttä, mutta tällä kertaa ei radalla nähty kuin yksi vaikea osuus jossa tulokset tehtiin.

Ennen rataa kastelin koiran ja pidin teltassa mahdollisimman kauan. Yritin sytytellä koiraa mutta ei se jaksanut. Teki se pari harjoitus hyppyä hyvällä vireellä ja aika lailla tämän jälkeen lähdettiin radalle.

Vauhti ei päätä huimannut mutta se sentään juoksi. Aalta ei tahtonut tulla alas ja kepit madeltiin. Suoralla osuudella sitten tapahtui se mitä odotinkin, eli nokka maassa! Tässä kohtaa yleensä vain odotan että koira otta akontaktin, ja suorinta tietä maaliin, mutta eihän arvokisoissa voi ottaa tahallista hylkyä. Siispä paniikinomainen karjahnus koiralle ja taas mentiin.
    Puomin kontaktilla unohdin etsi käskyn, koska jouduin erkanemaan koirasta, mutta varmistin vaan sivu silmällä että se koskee kontaktin. Sitten tein suunnitelma B:n, eli huonomman vaihtoehdon 13 hypylle. Ajattelin vaan että en häpeä taas silmiä päästäni kun koiran keskittyminen herpaantuisi takaaleikkauskesta, joten päädyin valssaamaan. Loppu menikin hyvin.
   Ainoa miinus oli nyt vaan se että vedin kontaktit läpi. Tuolla vauhdilla se oli pakko tehdä, ja lopulta saatiinkin 2,12 sekuntia yliaikaa, mutta se nolla! Tämä olikin joukkueen paras tulos.
KAS MEDI joukkue sij. 24/54



Niilon kanssa oltiinkin vasta finaaliradalla myöhään iltapäivällä. Kolmen kierroksen jälkeen KAS oli sijalla neljä, ja siinä vaiheessa paineet alkoivat kasaantua niskaan. Jos tehtäisi nolla, mahdollisuudet mitalleille olivat hyvät. Mietin rataa kuitenkin liikaa, ja se kostautui juuri ennen lähtöä, kun aloin oikeasti hermoilla. Kuumuus ja jännitys eivät olleen hyvä yhdistelmä, kun tuntu että pyörryn!

 

Eka hermoileun aihe oli kepit, mutta niissä sisäänmeno onnistui kuitenkin hyvin. Sitten olisi pitänyt tehdä persjättö (kootut jossittelut), kun piti tehdä tooosi loiva valssi, ja olinkin ohjata koiran suoraan puomille. Keinu tuli koiran eteen liian myöhään, joten ohi meni. Tätä se on kyllä harrastanut ennenkin (muunmoassa viime keskiviikkona kisoissa), mutta melko äkkiä oltiin jo takaisin keinulla.

Hermoilu selvästi vaikutti koiraan. Se loppu radalla katseli yleisöä ja veteli kaarroksia, joten käskytys oli kovaa. Rengas onneksi meni ongelmitta, kun sitäkin hermoilin. Tuloksena 5 ja jotain 10 sekuntia yliaikaa. Joukkueen tulos oli lopulta 10/60, että kai tuohonkin saa olla ylpeä? Olihan nämä koiran ekat 3lk kisat sen keskiviikon läpijuoksun lisäksi. Jaffan kanssa noin haastava rata ei todennäkoisesti olisi onnistunut.

En siis kestänyt painetta, ja etenkään sitä yleisömäärää!
Täytyisi varmaan harrastaa noita etelän kisoja, kun eihän täälläpäin ole yleisönä kuin ratahenkilöt.



Hieno oli silti kokemus! Parin vuoden päästä toivottavasti uudestaan :)

Jaffa, Niilo & Pontus
(3 sukupolvea)

Me tehtiin ihmeitä

Sanon sen suoraan... NIILO NOUSI KOLMOSIIN!

Eilinen päivä siis vietettiin Nokialla. Kyllä, lähdin Nokialle ihan vaan sen takia että saisin koiran nostettua kolmosiin, että päästäis SM-karkeloihin mukaan. Olisihan se tylsää lähteä Jyväskylään asti vaan Jaffan kanssa, ja jättää se parempi koira kotiin ;)

6:30 lähti juna, joka täyttyi pääosin valmistujaisiin menevistä hienohelmista. Meikäläinen siellä tuulihousut jalassa makas puolikuolleena penkillä ja yritti nukkua edes muutaman tunnin.
Niilolle junamatka oli ensimmäinen, mutta yllätti positiivisesti! Siinä se makas koko matkan häkin päällä (ei suostunut olemaan sisällä), tai välillä änkesi syliin.

Taksilla kisapaikalle, joka oli aika mutainen. Sadettakin riitti koko päivän. Koiralla ei ollut ekan radan jälkeen yhtään kuivaa takkia, mutta onneksi häkki pysyi kuivana, ja käärin sen sinne vilttiin aina odottelemaan kuraisine tassuineen. Olo oli kyllä melko masentunut koko päivän, mutta mielessä pyöri vain yksi asia; pakko onnistua.

Tuomarina toimi Harri Huittinen, joka radat olivat kerrassaan loistavia meille! Juuri sellaisia kuin kakkosissa pitääkin olla. Ei liika vaikeutta, vaan juuri sopivasti. Tässä tapauksessa radalla oli pari hankalampaa kohtaa jossa tulokset ratkaistiin, tosin monen kohdalla huomasin että estetekniikoissa on vielä hiomista.
   Minua hirvitti rengas, joka on parissa kisassa koitunut meidän kohtaloksi. Tästä syystä annoin koiran hakea sen aina itse, enkä eseim. vedättänyt tai työntänyt oikeaan kohtaan. Onneksi tämä toimi.

Ensimmäinen rata oli hypäri. Tuomarinkin sanoi ennen tutustumista että nyt juostaan, ja niinhän me tehtiinkin. Vauhti oli ennenkuulumaton, ja ihanneaika alittuihin noin 15 sekuntia! Tällä mentiin ylivoimaiseen voittoon kera luvan.

Toisella radalla piti jo vähän enemmän kikkailla, mutta vauhti oli aivan samaa luokkaa kuin hypärilläkin. Koira pysyi kokoajan hanskassa, mutta kepeille mennessä sitä vauhtia taisi olla hieman liikaa, kun kolmas keppi jäi suorittamatta. Muuten rata oli loistava upeine kontaktineen. Sijoitusta en tiedä.
   Tulos jäi harmittamaan, ja se hieman säikäyttikin. Ajattelin vain että tännekö asti me tultiin vain yksi nolla hakemaan?

Kolmannella rataantutustumisella alkoi päivä tekemään jo tehtäväänsä. En yhtään osannut keskittyä, ja kipeä polvi vaivasi hieman. Päätinkin sitten olla juoksematta, että voimia säästyisi radalle.
   Voi mahoton mikä rata! Ensinnäkin A ja putki olivat vierekkäin, joten väkisellä väänsin koiran sinne putkeen. Toisekseen poispäinkääntö onnistui hienosti, ja enää ei olisi kuin loppusuora, mutta mitä tekee koira? Ohjasin sen huolimattomasti kolmanneksiviimeiselle esteelle, eikä se kääntynytkään, vaan tykitti eteenpäin. Juuri ennen kontaktille menoa sain sen karjuttua takaisin, ja päästiin maaliin juuri ja juuri ennen ihanneajan umpeutumista. Aika oli -0,81. Tällä mentiin kuitenkin voittoon kera luvan, ja sertin!
   En osannut ajatella yhtään mitään. Olin päivästä väsynyt ja uskoin radan olevan yliaikainen. Toisekeen harmitti kun rata oli niin huolimaton, mutta nolla mikä nolla.

Vasta junassa sertikorttia katsellessani tajusin, että tämä koira on ihan oikeasti kolmosissa!
Harmittaa kun NPKH:n kisoissa ei voinut vaihtaa ilmaiskisoja pokaaliin. Olisi ollut kiva saada tällainen muisto, etenkin kun en ilmaiskisoilla mitään tee.

Palkintopose. Mamma söi jo suklaalevyt ja koira söi siansaparot.

8 starttia ykkösissä, ja 11 starttia kakkosissa. On se melkonen litäjä <3