Töttelöpää

Heti teholeirin jälkeen maanantaina oli Niilolle aika varattuna Oulun eläinlääkärivastaanotolle kartraatioon, piilokiveksen poistoon, sekä samalla hoidettiin ientulehdusta poistamalla hammaskivet.
Itse olin päikanpäällä vasta hakemassa sitä iltapäivällä takaisin kotiin. Voi herrtinen sitä ilmettä jolla poika katsoi heräämön häkistä. Aivan kuin herra olisi vähän aineisa, ja samalla hiukkasen vihainen.

Päivä meni koiraa valvoessa. Herra tötteröpää ei tahtonut pysyä pystyssä eikä nukkuakaan voinut kun kaulus häiritsi. Yöllä valvoin melkoisesti kun oli niin kipeänä että piti vinkua. Rimadylin voimalla mentiin.

Aamulla Niilo oli taas oma itsensä, ja sehän se olikin vaikeaa kun ei saanut hyppiä ja pomppia. haava on oikein siisti eikä ole punoittanut ollenkaan. Oikeastaan se taitaa olla jo kohta ummessa.

PRT teholeiri

Viime viikonloppuna oli parsonyhdistyksen järjestämä teholeiri, jonne ilmoittauduin jo maaliskuussa! Asiassa olikin sitten pieni pulma, kun oletin tämän leirin olevan vasta seuraavalla viikolla, ja puusilmänä ilmoitin koirat kisoihin samaiselle viikonlopulle, kun leiri oikeasti oli.
Aluksi ajattelin että ehdin käydä vetämässä parit startit taukojen aikana, mutta perjantaina muistinkin että pojat on käyneet luustokuvissa, eli rauhoittavat aineet jyllää edelleen. Onneksi näin kävi, koska eihän nuo olisi jaksanut millään enää mitään kisoja, hyvä jos itsekään. Nämä olisivat olleet vuoden viimeiset kisat, joka tarkoittaa sitä että meidän kisat on tältä vuodelta kisattu (niistä lisää seuraavassa postauksessa).

Lauantaina aloitettiin aikaisin aamulla rataantutustuminen Mikko Aaltosen treenissä. Ratoja en viitsi julkaista, mutta sen verran voin sanoa että vaikea oli hahmottaa, ja saada päähän (niinkuin kaikki muutkin viikonlopun radat). Tunnin tutustumisen jälkeen lähdin hakemana Jaffaa, ja puolilta päivin päästiin radalle.



Koira oli aivan huippu viimeisille metreille asti, ja siksi mulla jäi niin hyvä mieli treeneistä. Mikko on kyllä aivan huippu kouluttaja! Se tsemppaa, opettaa ohjauksen tarkasti, mutta ei selitä turhia, jos huomaa ettei ohjaaja oikeasti kykene, ja näin varmistaa että koirakko onnistuu radalla. Mikolta ainakin itse opin hirveasti sitä kropan käyttöä, ja liikettä, sekä rytmitystä, joka olikin koko viikonlopun teema.
Luulin etten selviä viimeisestä pätkästä, mutta niin me se vaan vedettiin, eikä loppujenlopuksi ollut yhtään vaikea, vaikka numerot paperilla kertoikin toista.

Heti kun olin käynyt jäähdyttelemässä koiran, päästiin verhon toiselle puolelle Mari Kaplaksen oppeihin.
Rata oli tosi hauska, ja juuri Niilolle sopiva juoksurata, josta ei kuitenkaan puuttunut ohjaustekniikkaa.
Pari tuntia odottelua ja päästiin sitten radalle.
Niilo oli tosi vaisuna, ja ientulehduksen vuoksi ei kovinkaan motivoitunut leluista. Luulen että se myös arasti pohjaa, koska kuumui aina lähdössä, mutta lahnaili sitten tehdessään. Se on vuosis sitten käynyt viimeksi activen hallilla, ja tottunut ottamaan vauhtia hiekasta, joten ihan ymmärrettävää...kai.
Saatiin me jotain kuitenkin irti, mutta tosi tahmeeta menoa se kyllä oli. Videota en lopusta enää halunnut, ja siellä ne spurtit olisi sitten kuitenkin ollut.

VIDEO TULOSSA.

Sunnuntaina sama meno jatkui, eli ensiksi Mikon reenit.
Tämä rata oli myös hauska. Teknisesti hieman vaativa, mutta sai kunnolla revitellä ja oikeasti ohjata koiraa.
Pakko myöntää että jos mulla olis yhtään nopeampi koira, en millään pystyisi muistamaan näitä ratoja. Se on ollut aina mulle tosi vaikeeta, vaikkei sitä aina huomaisikaan.

Jaffa oli taas niin super. Se jopa irtosi! Ja tehtiin taas kaikkee hienoa radalla.



Iltapaiävällä pääätin etten enää ota Niiloa, vaan jatkan Jaffan kanssa.
Tälläkertaa sain treenistä enemmän irti. Mari puuttui ohjausongelmaani, jossa rintamasuunnat heittelee, kädet lentää taivaissa ja vispaan kädelläni (huomaa videossa). Koiran ongelma taas on se että J ei uskalla irrota, koska pidän siitä liikaa "kiinni".